USU-gallup: Enää puolet suomalaisista on tyytyväisiä hallituksen toimintaan – "Toimet ovat olleet tänä vuonna liian rajuja"

Enää puolet, 51 prosenttia, suomalaisista on erittäin tai melko tyytyväisiä hallituksen toimintaan koronaepidemian hoitamisessa, selviää Uutissuomalaisen USU-gallupista.

Tyytymättömien osuus on noussut toukokuusta 7 prosenttiyksikköä ja lähes tuplaantunut viime vuoden maaliskuusta.

Viime toukokuussa vähintään melko tyytyväisiä kansasta oli 61 prosenttia ja maaliskuussa 2020 jopa 69 prosenttia.

– Osa on varmasti tyytymättömiä siihen, että toimet ovat liian lepsuja. Väittäisin, että suurin osa on ehkä tyytymättömiä siihen, että toimet ovat olleet tänä vuonna liian rajuja. Monesta varmaan tuntuu, että nyt riittää, Åbo Akademin valtio-opin professori Kimmo Grönlund arvioi tuloksen taustoja Uutissuomalaiselle.

Grönlundin mukaan tyytymättömyyden taustalla voivat olla pettymykset: moni kuvitteli loppukesällä, että päästäisiin elämään normaalia elämää. Nykytilanne on kuitenkin kaukana normaalista ja hallitus tuntuu ottaneen sellaisen suuntauksen, ettei kukaan saisi enää sairastua. Tällainen zero-covid -henkisyys saattaa Grönlundin mukaan olla myös osasyy tyytymättömyyteen – tauti on kuitenkin useimmiten lievä rokotetuilla.

Uutissuomalaisen kyselyn mukaan erityisesti miesten tyytymättömyys on kasvanut. Selvästi tyytymättömimpiä ovat oppositiopuolueiden kannattajat. 

Tietoykkösen verkkokysely tehtiin 7.–15.12. eli ennen hallituksen tuoreimpia rajoituspäätöksiä. Kyselyyn vastasi 1 000 suomalaista. Virhemarginaali on 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Lue myös:

    Uusimmat