Uskomatonta urheiluhenkeä! Triathlonistilta upea teko karun kohtalon kokeneen kilpakumppanin hyväksi

Espanjalainen Diego Mentrida sijoittui neljänneksi Santander Triathlonissa Madridissa. Sijoitusta huomattavasti suuremman huomion on kuitenkin saanut tapa, jolla Mentrida nelossijalle ylsi. Mentrida urheiluhenkeä huokunut teko kilpailun loppumetreillä on saanut paljon ylistystä.

Mentrida ja Ison-Britannian James Teagle kävivät kovaa kamppailua kilpailun loppumetreillä. Edellä ollut Teagle näytti jo vievän kolmannen sijan nimiinsä, kun matkaa maaliin oli vain kymmeniä metrejä. Sitten tapahtui jotakin odottamatonta.

Teagle harhautui reitiltä tiukassa käännöksessä ja Mentrida pääsi hänen ohitseen loppusuoralle. Espanjalainen vilkaisi taakseen ja huomasi Teaglen jääneen jälkeen. Sen sijaan, että olisi rynnistänyt maaliin kolmantena, Mentrida yllättäen pysähtyi ennen maaliviivaa odottamaan Teaglea.

Britin saapuessa Mentrida ojensi kätensä hölmistyneelle kilpakumppanilleen ja antoi tämä ylittää maaliviivan ensimmäisenä. Näin Teagle sijoittui kilpailussa kolmanneksi, Mentriga neljänneksi.

Video Mentrigan toiminnasta on levinnyt kulovalkean tavoin sosiaalisessa mediassa, ja espanjalaisen tekoa on kiitelty laajasti. Mentriga itse on ollut saamastaan huomiosta hieman hämmentynyt.

– Vanhempani ja seurani ovat opettaneet minut toimimaan näin siitä lähtien, kun olin lapsi, espanjalainen totesi Instagramissa.

– Minusta tekoni oli aivan normaali. En olisi koskaan uskonut, että tuollainen teko lähtisi leviämään niin voimakkaasti sosiaalisessa mediassa. Mutta olen ylpeä saamastani huomiosta.

Mentrida julkaisi kirjoituksensa yhteydessä myös videon tapahtuneesta.

Teagle puolestaan kiitteli kilpakumppaninsa urheiluhenkeä tilanteessa.

– Tarinan opetus on, että urheiluhenki on erittäin arvostettava ominaisuus, Teagle totesi Eurosportin mukaan.

Järjestäjät eivät jääneet Mentridan teon edessä toimettomiksi. Mentrida nimittäin palkittiin samalla rahasummalla kuin kolmanneksi sijoittunut Teagle. 300 euron palkintorahojen lisäksi espanjalainen nostettiin "kunniakolmossijalle".


Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja