Uskomaton typeryys tallentui videolle: Metron eteen heitetty sähköfillari räjähti New Yorkissa – poliisi etsii tekijää
New Yorkin poliisi tutkii vakavaa vaaratilannetta, joka syntyi metron eteen heitetyn sähköpyörän räjähdettyä.
Sosiaalisessa mediassa kiertää video, jolla nähdään toistaiseksi tuntemattoman miehen täysin älyvapaasta toiminnasta seurannut räjähdys. New York Postin mukaan tapaus sattui viime sunnuntaina paikallista aikaa puoli yhdeltätoista illalla.
New Yorkin metrossa kuvattu video ei näytä, kuka on vastuussa pyörän päätymisestä raiteille, mutta poliisi selvittää syyllistä parhaillaan. Voisi kuvitella, että valvontakameratallenteiden perusteella tekijä saadaan selville kohtuullisen kivuttomasti.
Poliisin mukaan tekijän toiminta aiheutti merkittävän vaaran itse räjähdyksen lisäksi myös toisella tapaa, sillä litiumioniakun räjähdys vapautti myrkyllisiä savukaasuja metrolaiturille.
Miten palava litiumioniakku sammutetaan?
Vaikka litiumioniakkujen hyviin puoliin lukeutuvatkin niiden keveys ja suuri energiatiheys, on kolikon kääntöpuolena korkeampi paloriski ja palon vaikea sammuttaminen.
Vahingoittumaton litiumioniakku on turvallinen, mutta akun vaurioituminen voi johtaa oikosulkuun ja hankalasti sammutettamaan tulipaloon.
Suomalainen sammutinlaitevalmistaja Presto kertoo sivuillaan, että litiumioniakku ei sammu perinteisin menetelmin, koska akun sisältämistä metallioksideista vapautuva happi ylläpitää paloa akun sisällä ja palo siirtyy akun kennosta toiseen. Palava litiumioniakku sammutetaankin voimakkaalla jäähdyttämisellä.
Katso alta video sähköpyörän akun sammuttamisesta suurtehosammuttimella.
Lähteet: New York Post, Futurism, Presto
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää