Uskomaton tarina: Nainen kantoi vammautunutta, tuntematonta koiraa alas vuorelta yli kuuden tunnin ajan

Nainen oli patikoinut isänsä kanssa kolme tuntia, kun he huomasivat polun lähettyvillä vahingoittuneen koiran. Nainen antoi haastattelun aiheesta Pickler & Ben -nimisessä keskusteluohjelmassa. Katso haastattelu yllä olevalta videolta.

Tia-niminen nainen löysi 76-vuotiaan isänsä kanssa patikoidessaan pahasti loukkaantuneen koiran. Koiran luo oli ehtinyt ensin toinen perhe, mutta he eivät kuitenkaan voineet auttaa koiraa, sillä heillä oli mukanaan pieniä lapsia. Koiran omistajia ei näkynyt lähistöllä.

Tia ymmärsi, ettei koira pysty kävelemään eikä näin ollen pääsisi omin avuin vuorelta alas. Tia ja hänen isänsä halusivat auttaa koiraa, joten asiaa pohdittuaan nainen päätti kantaa koiran alas.

Matka kesti yli kuusi tuntia

Lähimpään kylään matkaa oli kuusi mailia, eli lähes kymmenen kilometriä. Nainen nosti noin 25 kiloisen springerspanielin harteilleen ja lähti isänsä kanssa patikoimaan alas vuorelta. Matkaan kului aikaa kuusi ja puoli tuntia.

Nainen kertoo koiran kantamisen olleen äärimmäisen rankkaa. Kantaminen satutti hänen niskaansa, aiheutti päänsärkyä sekä kipuja jalkoihin.

– Olin todella kuollut ja halusin vain luovuttaa. Olin lähes kyynelissä, Tina kertoo Pickler & Benin haastattelussa.

– Kadotimme yhdessä kohtaa polun ja jouduimme patikoimaan lumessa. Se oli yksi vaikeimmista asioista, joita olen eläessäni tehnyt, hän kertoo kokemuksestaan.

Tina kokee saaneensa apua rukouksesta.

– Kun erään kerran lepäämisen jälkeen nostin koiran taas harteilleni, lausuin rukouksen. Tuntui siltä, kuin koko koiran paino olisi nostettu harteiltani. Luulin, että joku toinen patikoija oli takanani auttamassa minua, mutta siellä ei ollut ketään.

– Se oli jumalallinen väliintulo, Tina sanoo.

Koira ei saanut kuolettavia vammoja

Koira vietiin eläinlääkäriin heti joukon saavuttua lähimpään kylään. Kuin ihmeen kaupalla koira selvisi ilman hengenvaarallisia vammoja. Ainoastaan sen tassu vahingoittui niin paljon, että se vaati leikkausta.

– Yllättävää kyllä, se ei saanut muita vammoja, mustelmia ja naarmuja lukuun ottamatta, Tina kertoo.

Koiran tassu ei Tinan mukaan tule koskaan olemaan entisensä. Muuten se kuntoutuu täysin.

Tina sai pitää koiran

Koira oli ollut patikoimassa omistajiensa kanssa ja pudonnut kielekkeeltä. Omistajat yrittivät etsiä koiraa kielekkeen juurelta pimeän koittoon asti, mutta eivät onnistuneet löytämään sitä.

Omistajat olivat jättäneet lapun patikkareitin loppupäähän kadotettuaan lemmikkinsä. Näin ollen Tina pystyi soittamaan heille.

– Heidän ensimmäinen kysymyksensä oli, onko koira kuollut, Tina kertoo.

Selvisi, että koiran nimi on Boomer. Omistajien hakiessa Boomerin kotiin selvisi, että perhe oli muuttamassa Arizonaan eikä voinut ottaa koiraa mukaansa. Patikkaretken piti olla koko perheen yhteinen seikkailu ennen kuin koira luovutettaisiin uusille omistajille.

– Mietin asiaa koko yön ja seuraavana aamuna tiesin, että koira oli tarkoitettu minulle, Tina sanoo.

Nainen otti uudelleen yhteyttä koiran omistajiin ja kysyi, voisivatko he harkita koiran antamista Tinalle. Sekä vanhat että uudet omistajat suostuivat. Nyt Tina ja Boomer toipuvat hurjasta kokemuksesta yhdessä.

Lue myös:

    Uusimmat