"Uskalla lähteä matkalle yksin"

Kolme Studio55:läistä kertoo mietteitään nostalgiamatkalta Rodokselta. Seuraava jäsenmatka suuntautuu marraskuun lopulla Budapestin joulumarkkinoille.

Anneli Kautto lähti Rodoksen-matkalle yksin, mutta yllättyi iloisesti jo ennen matkaa, kun entuudestaan tuntematon huonekaveri paljastui oikein mukavasti.

– Hän oli jättänyt Finnmatkoille tiedon, että etsii huonekaveria ja että hänelle saa soittaa. Niinpä puhuimme puhelimessa jo kesällä, mutta tapasimme sitten vasta matkalla hotellin aulassa, Kautto kuvailee.

Naiset tulivat keskenään hyvin toimeen ja kulkivat ahkerasti ympäri saarta. He osallistuivat Lindoksen-retkelle, mutta muuten liikkuivat kahdestaan vanhoja tuttuja paikkoja katselemassa.

– Olin ollut viimeksi Rodoksella vuonna 1996. Yritin metsästää vanhoja hotelleja ja tuttuja ihmisiä. Osa heistä oli jo kuollut, mutta suurimman osan paikoista löysin.

Kautto suositteleekin jalkapatikkaa, sillä sen avulla kohteeseen on helppo ja kätevä tutustua.

– Olin keväällä Roomassa 8 päivää ja lähdin aina jo heti aamupalan jälkeen reppu selässä liikkeelle. Myös Rodoksella olimme ensimmäiset aamupalalla ja kumpikin onneksi aamuvirkkuja.

Studio55 sai keväällä jonkin verran yhteydenottoja, joissa jäsenet kyselivät, uskaltaisiko reissulle lähteä mukaan ilman matkakaveria. Anneli Kautto haluaa rohkaista muitakin empimättä matkaan!

– Ei missään nimessä pidä jättää lähtemättä! Suosittelen ehdottomasti, että kannattaa lähteä yksinkin. Matkalla oli hyvä yhteishenki, ja siellä tutustuu muihin.

Huonekaverinsa kanssa Kautto on pitänyt yhteyttä matkan jälkeenkin, ja he ovat jo suunnitelleet uutta tapaamistakin.

"Paikan päällä tutustuu"

Yksin Rodoksen-matkalle uskaltautui myös Raija Laiho. Hänen mukaansa parasta saarella olivat lämmin ilma, kaunis ympäristö ja lähellä oleva meri.

– Ja tietenkin mukavat matkakumppanit, joihin tutustuin paikan päällä. Heidän kanssaan kuljimme ja katselimme saarta, Laiho sanoo.

Rodokselta löytyi mukavia ruokapaikkoja ja muistoksi kotiin nahkatakki.

– Yhteishenki oli hyvä, ja olen sitä mieltä, että kannattaa ilman muuta uskaltaa lähteä reissuun yksinkin, kyllä sitä siellä sitten muihin tutustuu, Laiho kannustaa.

Aila Kiskola puolestaan reissasi kahden ystävättärensä kanssa.

– Olen aina pitänyt Rodoksesta! Nyt hotellin sijainti oli ihana, sillä siitä pääsi uimapuvussa suoraan kahdelle rannalle, Kiskola kehuu.

Kolmen hengen porukka nappasi paikan päällä saarikierrokselle mukaansa myös neljännelle, yksin Rodokselle saapuneen naisen.

Tuleva Budapestin-matka on jo ennättänyt herättää Kiskolan mielenkiinnon.

– Rannalla makaaminen alkaa jo riittää, mutta mielenkiintoisia kaupunkeja on näkemättä lukuisia. Pitää ehdottomasti pohtia myös Budapestiin lähtöä, sillä se on ihana kaupunki!

Lue myös:

    Uusimmat