Näin New Yorkin metroammuskelu eteni – epäilty yhä karkuteillä

Poliisi kertoo New Yorkin tilanteesta 12:48
Mitä New Yorkin metroampumisesta tiedetään? Katso MTV Uutisten kirjeenvaihtajan Mari Karppisen raportti.

Useita ihmisiä on ammuttu metroasemalla New Yorkissa, kertovat paikalliset mediat.  

New York Timesin mukaan ammuskelu tapahtui 36th Streetin metroaseman laiturilla ja alustavien tietojen mukaan loukkantuneita on ainakin 16. Heistä kymmentä on ammuttu. Viiden uhrin kerrotaan olevan kriittisessä tilassa.

Poliisin mukaan tekoa ei tällä hetkellä tutkita terroritekona. Tekijää ei ole vielä pystytty tunnistamaan.

Poliisi kertoi tiedotustilaisuudessa, että ampuja oli pukenut päälleen kaasunaamarin metrojunassa ja ottanut esille jonkinlaisen kanisterin. Tämän jälkeen vaunu oli alkanut täyttyä savulla. Tekijä oli tämän jälkeen ampunut useita ihmisiä junassa ja asemalaiturilla.

Aluksi mediat raportoivat, että paikalta olisi löydetty räjähteiksi epäiltyjä esineitä. New Yorkin poliisin mukaan tapahtumapaikalla ei ole aktiivisia räjähde-esineitä tällä hetkellä. 

CNN:n viranomaislähteen mukaan mahdollinen savuräjähde oli kuitenkin räjäytetty metroasemalla.  

New York Timesin mukaan poliisi etsii epäiltyä tekijää, joka on pukeutunut kaasunaamariin ja oranssiin työmaaliiviin.  Uutistoimisto Reutersin kuvissa paikalla näkyy sekä New Yorkin poliisilaitoksen NYPD:n että liittovaltion poliisin FBI:n edustajia.

36th Streetin metroasema sijaitsee Brooklynin Sunset Parkissa. Ainakin kolmen metrolinjan liikennöinti on keskeytetty.

Uutinen päivittyy.

Lue myös:

    Uusimmat