USA eteni MM-neljännesvälieriin kukistamalla Bosnia-Hertsegovinan maalein 2–0. Ottelun puheenaiheeksi nousi Folarin Balogunin punainen kortti.
USA otti ottelussa ohjakset juuri ennen taukoa, kun Balogun iski pallon sisään.
Balogun oli valokeilassa myös toisella puoliajalla, mutta tällä kertaa negatiivisessa mielessä. Balogun astui reilun tunnin kohdalla pallontavoittelutilanteessa Tarik Muharemovicin nilkan päälle.
Lue myös: Dramaattinen jatkoaikaratkaisu MM-kisoissa – Senegal suli karulla tavalla
Ottelun päätuomari Raphael Claus kävi katsomassa tilanteen videolta ja nosti lopulta punaisen kortin yhdysvaltalaishyökkääjälle.
Punainen kortti nousi nopeasti puheenaiheeksi jalkapalloväen keskuudessa, sillä lohkovaiheessa Argentiinan supertähti Lionel Messi selvisi lähes identtisestä tilanteesta täysin ilman varoitusta.
Sosiaalinen media täyttyi nopeasti ihmettelyistä, miten lähes samanlaiset tilanteet tuomittiin täysin eri tavalla.
– Jos annat tästä punaisen kortin, niin miksei Messi saanut punaista, ESPN:n asiantuntija Jermaine Jones hämmästeli ESPN:n lähetyksessä.
USA ei punaisesta kortista juurikaan hätkähtänyt. Malik Tilman iski alivoimaisena loppulukemiksi 2–0.
