Uransa lopettamisesta tiistai-iltana ilmoittanut Mikko Koivu muistetaan erityisesti johtajuudestaan niin seura- kuin maajoukkueessakin. C Moren asiantuntija Ismo Lehkonen on myös huolissaan, kasvaako nykyisestä pelaajasukupolvesta enää kokonaisuutena sellaisia johtajia kuin kevään 2011 maailmanmestarikapteeni urallaan oli.
Vuonna 1983 syntynyt Koivu oli yhdessä Tuomo Ruudun ja Jussi Jokisen kanssa vahvistamassa latua NHL:ää kohti kehittyneille sukupolville.
– Ensinnäkin iso kiitos Mikolle siitä, että raivasi suomalaisten NHL-pelaajien toisessa aallossa tien tälle tulevalle sukupolvelle helpommaksi. Toiseksi, Mikko oli tiimipelaaja, joka pelasi aina sen 60 minuuttia – ja tarvittaessa jatkoajat – voittavaa, ja tätä ei pidä ymmärtää negatiivisesti, voittavaa prosenttilätkää. Hän ei koskaan leikkinyt voitolla, Lehkonen kommentoi MTV Urheilulle.
Koivua Lehkonen kuvailee pelaajana kylmäpäiseksi, joka ei koskaan mennyt paniikkiin. Koivun lopettaminen herättää myös kysymyksen nykyistä pelaajapolvea kohtaan.
– Kun taas puhutaan johtamisesta kentällä ja sen ulkopuolella, ihan viimeisen päälle huippuammattilainen.
LUE MYÖS: Mikko Koivu avaa lopettamispäätöstään – "Minun täytyy olla rehellinen itselleni"
– Olen sanonut jo kymmenen vuotta sitten, että jääkiekon mennessä koko ajan yksilöpainotteisemmaksi, pelkään, ettemme pysty kasvattamaan tulevan sukupolven pelaajista enää johtajia ollenkaan. Nuoret pelaajat nousevat joukkueisiin niin nopeasti mukaan, etteivät he pääse harjoittamaan sitä taitoa ollenkaan. Toivon, ettei Mikko Koivu jää meidän viimeiseksi johtavaksi pelaajaksi.


