Uponneen porauslautan vuotoa yritetään tukkia

Meksikonlahdella uponneen porauslautan vuotoa yritetään tukkia kauko-ohjattujen sukellusalusten avulla. Vuodon siivouksesta vastaavan öljy-yhtiö BP:n edustajan mukaan operaatio on vaikea ja kestää arviolta 24 -36 tuntia. Yhtiön mukaan myöskään operaation onnistumisesta ole takuuta.

Varatoimenpiteenä yhtiö on tuomassa paikalle kaksi kelluvaa öljylauttaa, joiden avulla vuotoa voitaisiin kontrolloida. Varasuunnitelman toteuttamiseen menisi kuitenkin kuukausia.

Viime torstaina rajun tulipalon jälkeen uponneesta porauslautasta vuotaa öljyä mereen arviolta noin tuhat tynnyrillistä päivässä. Lauantaihin mennessä vuoto oli levinnyt jo yli tuhannen neliökilometrin alueelle.

Yhdysvaltain viranomaiset pelkäävät vuodon aiheuttavan vakavaa tuhoa ympäristölle, mikäli vuoto saavuttaa rannikon. Ennusteiden mukaan lautan pitäisi pysytellä noin 50 kilometrin päässä rannikosta vielä ainakin seuraavat kolme päivää.

(MTV3 - Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat