Upin johtaja Uutisextrassa: Yhdysvallat rynnisti yhtenäisenä sotaan WTC-iskujen jälkeen, mutta exit-suunnitelma unohtui

Aaltolan mukaan ulkovaltojen sotilaalliset väliintulot eivät tuota välttämättä toivottuja tuloksia.  

20 vuotta sitten Yhdysvallat aloitti terrorismin vastaisen sodan syyskuun 11. päivän tuhansia tappaneiden WTC-iskujen seurauksena.

Yhdysvallat hyökkäsi Afganistaniin tavoitteenaan saattaa iskun tekijä eli terroristiryhmä Al-Qaida ja sen johtaja Osama Bin Laden vastuuseen.

– Yhdysvallat selkeästi oli hyvin päättäväisesti käyttämässä sotilaallista voimaa, joka siihen aikaan oli mittavaa, Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola arvioi MTV:n Uutisextrassa.

Aaltola myös muistuttaa, että toisin kuin nykyään, Yhdysvallat oli hyvin yhtenäinen kansa iskujen hetkellä. Tämä vaikutti myös sotatoimien aloittamiseen. 

– Se oli aika impulsiivinen päätös, päättäväisyys oli keskeistä, Aaltola toteaa. 

Operaatioon osallistui myös Suomi, kun Afganistaniin lähetettiin suomalaisia joukkoja vuonna 2002.

Aaltolan mukaan päätös oli järkevä, sillä tapauksessa oli humanitaarinen puoli, haluttiin auttaa ihmisiä hädässä, ja tehdä yhteistyötä muiden kanssa.

– Toinen puoli oli se, että toimitaan yhteistyössä keskeisten kumppaneiden kanssa. Tavallaan opittiin asioita, jotka ovat myös jalkautettavissa Suomeen.

"Interventioilla on välineellistä arvoa tietyssä mielessä"

Terrorismin vastaisen sodan lopettaminen on osoittautunut hyvin vaikeaksi. Yhdysvaltain joukot poistuivat kesän mittaan, mikä johti ääriliike Talebanin valtaannousuun.

Aaltolan mukaan operaatioilla pitäisi olla huomattavasti selkeämmät exit-suunnitelmat.

Hänen mukaansa Afganistan on näyttänyt, ettei ulkovaltojen sotilaallisella väliintulolla välttämättä saavuteta kestäviä tuloksia.

– Interventioilla on välineellistä arvoa tietyssä mielessä, mutta miten se toteutetaan ja missä laajuudessa. Ehkä pitäisi palata paremminkin ymmärtämään se, että vaikka sotilaallinen voima yhdistetään siviilikriisinhallintaan ja humanitaariseen apuun, niin ei välttämättä saavuteta kauhean kestäviä tuloksia, Aaltola arvioi.

MTV Uutisextra MTV3-kanavalla lauantaina kello 19.10!

Lue myös:

    Uusimmat