Helmen muuttumisleikkiin valittu Minna Murto kärsi hormonitoiminnasta johtuvista näpyistä kasvoillaan. Ihon ongelmakohdat piilotettiin samettisen meikkivoiteen alle. Sävyksi valittiin sarjan toiseksi vaalein sävy, joka oli Minnalle kuin toinen iho.
Meikkitaiteilija Riia Koivisto halusi tuoda Minnan kasvot esille parhaalla mahdollisella tavalla, joten meikkipohjasta tehtiin ohut levittämällä meikki kasvoille siveltimen avulla. Meikkivoiteen paksuutta voikin vaihdella levitystavan mukaan. Saman meikkivoiteen saa kasvoille paksummin levittämällä sen esimerkiksi käsin.
Silkkimäinen meikkivoide ei kaipaa päälleen paksua puuterikerrosta, sillä se tekee lopputuloksesta muutenkin puuterisen. Riia hipaisikin puuteria kasvoille vain kevyesti. Lisäksi kasvoihin saatiin eloa aurinkopuuterin avulla.
Minnan kasvoille kestävä meikkivoide
Minnalle levitettiin Nivean Ideal Finish -meikkivoide, joka peittää kaikki epätäydellisyydet ja puuteroi ihon luonnollisen näköiseksi. Voide tuntuu kermaisen ylelliseltä, ja se on helppo levittää. Tuote sisältää elastomeeriä, talkkia ja silikonia, jotka tekevät meikkivoiteesta helposti levittyvän. Lisäksi siinä on glyseriiniä, joka on ihon omien kosteustekijöiden kaltainen, luonnollinen aineosa, joka elävöittää ihoa ja parantaa sen kosteustasapainoa ja kimmoisuutta.
Artikkelin tarjoaa:
Kuvat: Tommi Penttinen, NIVEA
Uusimmat
-
19:29
Poliisilla tehtävä Venäjän suurlähetystöllä – virkavalta porttien sisäpuolella
-
19:13
Mies pelasti olympiamitalisti Dianan, 19, keskellä verilöylyä – kylmäävä kuvaus raitiovaunussa alkaneesta tappamisesta: "Valahdin kalpeaksi"
-
19:05
Sanna Saarijärvellä poikkeuksellinen teatterirooli: "Aika paljon kaikkea kiinnostavaa törkyä"
-
18:56
Hämmentävä hetki suorassa lähetyksessä – Liiga-selostajan paletti hajosi täysin: "Tätä ei kuvissa näy"
-
18:55
Ikäraja ihonhoitotuotteille? Yhä nuoremmat lapset käyttävät liian vahvoja aineita
-
18:39
Brasilialaisgrilli leimahti – kolme loukkaantui vakavasti
-
18:35
15-vuotiaana julmasti kuolleen tytön omaiset helpottuivat Valkeakosken murhatuomiosta: "Tämä on heille vahvasti tunneasia"
-
18:20
Patrik Laineen telonut pelaaja otti yhteyttä – näin suomalainen reagoi
-
18:19
Eläkeläismies voitti Ruotsin Lotossa miljoonapotin jo toisen kerran: "Voimme tehdä, mitä haluamme"
-
18:01
Erika Vikman on harmistunut rakkauselämäänsä koskevista otsikoista: "Asia, mistä haluan vähiten puhua"
-
18:00
Yöpakkaset kiristyvät etelässä – ensi viikolla jopa +15
-
17:34
Valkeakosken 15-vuotiaan tapporaiskauksesta tuomio murhasta
-
17:32
Yksi parhaista omenapiirakoista! Katariinan ohje on huikea hitti
-
17:17
Satosen vientivetoisesta palkkamallista sataa kritiikkiä: "Olemme suivaantuneita ja pettyneitä"
-
17:12
SE-nainen päättää yleisurheilu-uransa – "Olympialaiset oli viimeinen niitti"
-
17:07
Rita Behm on palkittu näyttelijänä ja ohjaajana yläasteella: "Olen tehnyt elokuvia nuorena"
-
17:01
Tomaattihyökkäys istuntosalissa: Ruotsin ulkoministeri joutui pakenemaan
-
16:59
Kärppien kenkimä Lauri Marjamäki laittoi tapahtumaan – ylistetään "ihmeen luojana"
-
16:46
Törkeä temppu UFC-legendan vaimolle – pitkäkyntinen aneli pian armoa
-
16:34
Orava aiheutti liikenneruuhkan tunnelissa – autoletka seurasi kiltisti perässä
-
Lataa lisää