Kuten Suomessa, myös Virossa on saatu viime päivinä roppakaupalla lunta. Metsän eläimille lumi tarkoittaa usein ravinnon etsimistä lumen alta. Oravat ovat hyvin sopeutuneita tähän toimintaan.
Virolainen kuvaaja pääsi ikuistamaan Pärnussa, kuinka paikallinen orava ei osoita mitään kiinnostusta puihin ripustettuja talipalloja ja muita ihmisen tuomia herkkuja kohtaan. Sen sijaan puuhakas ja urheilullinen orava metsästää ravintoa lumisukeltamalla syvään hankeen ja pomppimalla sieltä vieterimäisesti jälleen ylös.
On myös mahdollista että kuvan orava käy ennakkoon kätkemällään varastolla. Oravilla on taipumus kätkeä ruokaa maahan ja puuhun. Orava tosin unontaa suuren osan kätköpaikoistaan, joten oman vanhan varaston löytyminen voi olla oravalle itselleenkin iloinen yllätys.
Oravien pääravintona pohjoisilla alueilla kuten Suomessa ja Virossa ovat kuusen ja männyn siemenet. Oravat voivat syödä myös muita kasvinosia sekä lisäksi toukkia ja hyönteisiä – joskus jopa linnun munia.