Hermostuttaa, kädet hikoavat ja taaskaan en saanut suutani auki. Ujostuttaako? Jokainen meistä hermoilee joskus. Onkin tärkeää muistaa, ettei ujous ole vika, vamma tai on-off -ominaisuus, joka löytyy vain tietyiltä ihmisiltä.
Niina Komsi, psykologian tohtori ja tutkija Helsingin yliopistosta, kertoo ujouden olevan temperamenttiin kuuluva synnynnäinen ominaisuus. Ujous näkyy selvimmin lapsuudessa. Iän karttumisen myötä ihminen oppii paremmin hallitsemaan ujouttaan niin, ettei se välttämättä näy päällepäin ollenkaan.
– En tarkoita, että ihminen muuttuu kokonaan toisenlaiseksi, vaan että kykenee vaikkapa kysymään myyjältä neuvoa, mitä nuorena ei mitenkään olisi voinut tehdä, Komsi selittää.
Ujon ja rohkean yksilölliset haasteet
Ujous ei Komsin mukaan ole "on-off -ominaisuus", joka yhdellä olisi, toisella taas ei: jollain on kyseistä ominaisuutta enemmän kuin toisella, hän selvittää. Ujous ei ole vika, vaan normaalia yksilöllisten ihmisten välistä vaihtelua.
– Ujous ei ole virhe tai vamma, sitä ei pidä lääketieteellistää tai nähdä sairautena. Se on vain ominaisuus, jota meillä on enemmän tai vähemmän. Ihan niin kuin emme lääketieteellistä enemmän tai vähemmän kiharaa tukkaa tai vihreitä silmiä, Komsi painottaa.
Vahvan ujouden hallinta voi olla kuin luonnonkiharan tukan hallintaa: jos hiuksista haluaa piikkisuorat, vaaditaan työtä.
– Jos ujon haasteena on ottaa oma tilansa vieraassakin sosiaalisessa tilanteessa, on täysin ujostelemattoman haasteena olla ottamatta heti kaikkea tilaa itselleen ryhmän keskeltä ja malttaa katsoa, josko muilla olisi myös asiaa, hän sanoo.
