Työttömyysaste laski - työttömiä kuitenkin entistä enemmän

Työttömien määrä pieneni heinäkuussa 10 000 hengellä viime vuoden heinäkuusta, kertoo Tilastokeskus. Työttömyysaste laski heinäkuussa 6,6 prosenttiin, kun se vuotta aiemmin oli 6,9 prosenttia. Myös työllisyysaste laski prosenttiyksikön. Se oli 71,7 prosenttia.

Virallisen työttömyysluvun laskusta huolimatta työ- ja elinkeinotoimistoissa oli heinäkuussa kirjoilla selvästi enemmän työttömiä työnhakijoita kuin vuosi sitten. Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) mukaan heitä oli yhteensä 318 600, eli 42 800 enemmän kuin vuosi sitten. Myös lomautettujen määrä kasvoi 8 000:lla noin 28 000 henkilöön.

Tilastokeskuksen ja TEM:n lukujen erot selittyvät sillä, että ne keräävät tietonsa eri tavoin. Tilastokeskus muun muassa edellyttää työttömiltä aktiivista työnhakua edellisten neljän viikon aikana.

Aktiivisesta työnhausta luopuneet lasketaan Tilastokeskuksen tilastossa työvoiman ulkopuolella oleviksi, ja heitä oli heinäkuussa selvästi enemmän kuin vuosi sitten.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat