Työntekijät kylpylälomalle, isot herrat käytännön töihin
Kaikki Suomen Siwat ja Valintatalot kisaavat vuosittain parhaan kaupan tittelistä omissa sarjoissaan. Vuosi sitten toukokuussa Vuoden Valintataloksi valittiin Tuusulalainen Jokelan Valintatalo, jonka henkilökunta passitettiin palkintomatkalle kylpylään. Sillä välin kaupan asiakkaista pitivät huolen Suomen Lähikauppa Oy:n johtoryhmän jäsenet.
Yksi näistä jäsenistä on Niclas Ahlbom, joka on päässyt tutustumaan kaupan arkeen Siwoissa ja Valintataloissa jo useamman kerran. Hänen normaali tittelinsä on kauppatoimintojen johtaja, mutta muutaman kerran vuodessa häntä voi tituleerata kassamyyjäksi tai hyllyttäjäksi.
− Tuurauspäivät kaupoissa ovat mielettömän kivoja kultahippupäiviä, toteaa Ahlbom. Mies, joka toi palkitsemiskäytännön taloon.
"Tuntuu, että työtämme arvostetaan"
Jokelan Valintatalon myymäläpäällikkö Tarja Raunisalolle kylpyläloma tuli täytenä yllätyksenä.
− En edes tiennyt, että olemme ehdolla Vuoden Valintataloksi, Raunisalo muistelee.
Hän kertoo, että voitto ja palkitsemissysteemi saivat tuntemaan, että hänen ja työtovereiden panosta todella arvostetaan.
Pientä koheltamista
Vaikka kassatyöskentely onkin tullut Ahlbomille tutuksi vasta tuurauspäivien myötä, ei hän ihan amatööri ole. Hän kertoo työskennelleensä opiskeluaikoinaan muun muassa kirjakaupassa, joten asiakaspalvelu on hänelle ennestään tuttua.
− Pidän asiakaspalvelusta hirveän paljon. Sääli, etten sitä juuri pääse enää tekemään, Ahlbom sanoo.
Oli kokemusta tai ei, johtoryhmäläiset eivät kuvitelleetkaan pärjäävänsä keskenään, vaan he pyysivät avukseen myymäläpäällikön naapurikaupasta. Asiakkaiden huomioiden mukaan pomot olivat pärjänneet kaupan töissä ihan mukavasti, mutta huomauttivat kuitenkin, että pientä koheltamisen meininkiä oli ollut ilmassa.
Raunisalo kertoo, kuinka eräät kanta-asiakasrouvat olivat huokaisseet helpotuksesta hänen palattuaan kylpylälomalta.
− Hyvä, että tulitte takaisin! Aikamoista sähläämistä se oli, rouvat sanoivat.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää