Työntekijä yritti varoittaa kapteenia: Olemme liian lähellä saarta

Italian laivaturman syyksi on nousemassa riskialtis ajotapa, jossa risteilyalus ajaa rannan läheltä näytöstarkoituksessa. Italialaisen Corriere della Seran mukaan kaikki laivan työntekijät eivät kuitenkaan olleet mukana päällystön esityksessä. Lehti kertoo, että kapteeni oli halunnut tehdä niin sanotun kunniakumarruksen laivan stuertin kunniaksi. Hän kun oli laivan henkilökunnasta ainoa, jonka kotisaari onnettomuuspaikan viereinen Giglion saari on.

Stuertin perhe on kotoisin Giglion saarelta. Mies itse lähti merelle 12 vuotta sitten.

Kapteeni ja hänen perämiehensä olivat kutsuneet stuertin komentosillalle perjantai-iltana. "Antonello, tule katsomaan, olemme aivan Giglion edessä", Corriere della Sera raportoi kapteenin sanoneen. Stuertin piti päästä lomille viikkoa aiemmin, mutta jostain syystä loma peruuntui. Kapteenin arvellaan halunneen ilahduttaa miestä eleellä.

Stuertti oli kuitenkin huomannut näytöksessä vaaran ainekset. "Varo, olemme todella lähellä rantaviivaa", lehti kertoo hänen sanoneen kapteenille.

Rannikkovartioston mukaan kapteeni oli huomattuaan virheen kääntänyt keulan kohti läheisen saaren satamaa yrittäen pitää laivan mahdollisimman lähellä rannikkoa. Oli kuitenkin jo liian myöhäistä. Laiva osui kariin ja kellahti pian kumoon. Ainakin kuusi ihmistä sai surmansa ja useita on yhä kateissa.

Pidätettyä kapteenia epäillään henkirikoksista. Kapteeni puolestaan epäilee turman aiheuttajaksi kartoissa olleita epätarkkoja merkintöjä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat