Työkaluja lähisuhdeväkivaltaan puuttumiseen: THL avaa chat-palvelun tilanteisiin, joissa puhelimessa puhuminen auttajan kanssa on vaikeaa
Lähisuhdeväkivaltaa tai sen uhkaa kokeneille ihmisille on olemassa puhelinpalvelu, Nollalinja. Nyt sen rinnalle on tarkoitus avata kevään aikana uusi chat-palvelu.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, eli THL:n, erityisasiantuntija Elisa Niklander kertoi tarkemmin Uutisaamussa Nollalinjasta ja millaisiin tarpeisiin se on tarkoitettu. Nollalinja on puhelinpalvelu, joka on valtakunnallinen, maksuton auttava puhelin kaikille, jotka ovat läheisessä ihmissuhteessaan kokeneet väkivaltaa tai sen uhkaa. Sen yhteyteen avautuu pian chat-palvelu, jolle uskotaan olevan tarvetta.
– Viime vuonna huomattiin monissa auttavissa palveluissa, että ihmiset ottavat enemmän yhteyttä chattien kautta, kuin aikaisemmin, Niklander kertoo.
Soittaminen voi tuntua vaikealta, koska kotona saattaa olla toinen ihminen kotona, jonka läsnäollessa apua ei uskalleta hakea tai poistua asunnosta.
– Taustalla on varmaan se syy, kun ihmiset ovat olleet enemmän kotona neljän seinän sisällä, niin on hankalampi soittaa tällaisiin auttaviin puhelimiin, Niklander sanoo.
Turvakotiin lähteminen voi myös tuntua vaikealta.
– Nollalinja on ensisijaisesti sellainen auttava puhelin, josta saa kriisiapua, keskustelutukea, neuvoja ja ohjeistusta. Osa kaipaa ohjausta siihen, miten hakeutua turvakotiin, Niklander selventää.
Nollalinja palvelee ympäri vuorokauden puhelinnumerossa: 080 005 005.
Katso videolta koko Uutisaamun haastattelu, jossa Niklander kertoo miten korona-aika on vaikuttanut Nollalinjan tilastoihin.
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Osittainen lähde: Nollalinja
Uusimmat
-
10:13
Yle: Opiskelijat voivat saada yliopiston valtaamisesta opintopisteitä
-
09:57
Kuluttajansuojalaki uudistuu lokakuun alusta – mitä se tarkoittaa nettishoppailijalle?
-
09:54
Ukraina: Venäjä menetti päivässä 340 sotilasta ja 34 tykkiä – MTV seuraa sotaa
-
09:45
Kriminologi: Vain Meksikossa Ruotsia enemmän pommi-iskuja
-
09:45
Jari-Matti Latvalalla realistinen näkemys Kalle Rovanperän tilanteesta: "Hän saattaa hävitä"
-
09:41
Sota-asiantuntija: Tästä syystä Ukrainan vastahyökkäys ei pystynyt läpimurtoon kriittisellä hetkellä
-
09:40
Työryhmä: Yksityisen turvallisuusalan koulutuksen pitäisi olla nykyistä pidempi – erityishuomio voimakeinoihin
-
09:36
Putin pyytää Prigozhinin ex-avustajaa johtotehtävään
-
09:35
Jukka Haapalainen TTK-tuomariston arvioinnista: "Pyrkimyksenämme ei ole ketään..."
-
09:05
Suomessa on tuhansia taloyhtiöitä, joiden osakkaat voivat pahimmillaan menettää kaiken – nämä ovat varoitusmerkit
-
09:01
Mitä ihmettä? Korkea-arvoiselta ruotsalaisjäseneltä julkea temppu – äänesti omaa liittoaan vastaan Venäjä-päätöksessä
-
08:37
Kalle Rovanperällä selkeä suunnitelma kiihkeässä mestaruustaistossa – "Kaikki voi kääntyä päälaelleen"
-
08:18
Britney Spears tanssi somessa veitsiä heilutellen, poliisi hälytettiin paikalle – laulaja selittää: "Yritän imitoida Shakiraa"
-
08:14
Olli Juolevi heivattiin NHL-joukkueesta
-
08:11
Kohuttu SM-liigajoukkue kammottavassa syöksykierteessä – "Ei ole halua tai valmiutta"
-
08:00
Kirja-arvio: Sodan maastot ja olosuhteet
-
07:38
Kiekkopomo paljastaa, miten Antti Pennasen valinta eteni – nämä ominaisuudet ratkaisivat
-
07:29
Vaasalainen eläinklinikka jakoi kuvan pienen potilaan saapumisesta: "Kuinka monta poliisia tarvitaan tuomaan pöllö klinikalle?"
-
07:15
SM-liigan alkukauden suurin yllättäjä kehitti "murskaavan" jekun – Olli Jokisessa on tapahtunut muutos: "Se ensimmäinen kausi oli vähän suonenveto"
-
07:00
Mikkelissä tehdään teatterin historiaa: Chaplinin klassikkoelokuva Diktaattori ensi kertaa Suomessa näyttämölle
-
Lataa lisää