Suosikkilaulajatar on kihloissa bändinsä valo- ja äänimiehen Simo Aallon kanssa.
Työkaveruudesta huolimatta Suvi Teräsniska huomauttaa, ettei pariskunta kuitenkaan ole koko ajan yhdessä. Simo huolehtii tekniikasta, kun taas Suvi tarvitsee omaa aikaa esimerkiksi keikkaan valmistautumiseen ja haastattelujen antamiseen.
– Eihän se silti jatkuvaa yhdessä oloa voi olla, hän hoitaa omat työnsä ja minä omani. Olen myös sellainen, että tarvitsen jonkin verran yksityisyyttä päivässä. Mutta onhan se totta, että jaamme ajan sekä töissä että kotona, sillä kierrän poikien kanssa samalla bussilla, kesällä pitkin Suomea ahkerasti keikkaileva Suvi selittää.
Siinä mielessä Suvi ja Simo ovat onnekkaita, että usein keikkailevat artistit joutuvat olemaan pitkiä aikoja erossa rakkaistaan ja perheistään
– Olen miettinyt, että jos emme olisi samassa työpaikassa, emme varmaan näkisi ikinä. Jos siis hän olisi perus päivätyössä ja viikonloput vapaalla, kun taas minä olen illat ja viikonloput töissä, Suvi miettii.
Kesällä 2012 kihlautunut pari osti vuoden alussa omakotitalon Oulusta, ja kevät onkin menyt ensimmäistä yhteistä kotia laittaessa. Häitä ei kuitenkaan ole vielä näköpiirissä.
– Sellaisia suunnitelmia ei ole vielä tehty, aika on mennyt talon kanssa, Suvi hymähtää.
Suvi Teräsniskalla kuntoiluinnostus: Haluan laittaa kroppani likoon
Jesse Kaikuranta esiintyi paljain jaloin: Olen tarkka tyylistä
J. Karjalainen suosiosta: Kun sitä saa maistaa, haluaa aina lisää
