Tutkimus: Työ tekee isien elämästä hankalaa

Työ vaikuttaa negatiivisesti isä-lapsi -suhteeseen, kertoo tutkimus.

Isillä on vaikeuksia yhdistää työ ja perhe-elämä, kertoo livescience.com. Amerikkalaisen CareerBuilder-nettisivuston tutkimuksen mukaan 22 prosenttia isistä kertoi työn vaikuttaneen negatiivisesti isä-lapsi -suhteeseen, ja 26 prosenttia uskoi työn haitanneen suhdetta omaan puolisoon.

Tutkimukseen osallistui yli 700 isää, joilla oli kotona asuvia, alle 18-vuotiaita lapsia.

Kyselyyn vastanneista isistä 60 prosenttia piti isyyslomaa viikon tai vähemmän. 47 prosenttia isyyslomaa pitäneistä tunsi paineita palata töihin nopeasti.

Isät olisivat mielellään viettäneet enemmän yhteisiä hetkiä perheensä kanssa, mutteivät halunneet ansaita vähemmän saadakseen lisää aikaa perhe-elämälle.

CareerBuilderilla työskentelevä AlexGreen kehottaa työtilanteen kanssa painivia isiä keräämään koko perheen menot yhteiseen kalenteriin ja varaamaan työvapaata aikaa, jolloin älypuhelimen näprääminen on kielletty. Perheelle kannattaa myös selittää, miksi töitä täytyy tehdä myöhään tai tuoda kotiin. Töille voi myös sanoa ei: määrittele rajasi ja päätä, millaisista työtehtävistä voit kieltäytyä.

Kuva: Colourbox

Lue myös:

    Uusimmat