Tutkimus: Suomalaisnaiset väärinymmärtävät miesten antamat alusvaatelahjat

Miehet toivovat naisten ymmärtävän, että alusvaatteiden lahjaksi antaminen viestittää siitä, että he pitävät kumppaniaan seksikkäänä, selviää suomalaisille teetetyssä kyselyssä. Naiset eivät ole täysin samaa mieltä.

Neljäsosa naisista ja puolet miehistä toivoisi kumppaninsa käyttävän kauniimpia alusvaatteita, mutta alusvaatteiden ostamista lahjaksi arastellaan. Miehet toivovat naistensa ymmärtävän, että alusvaatteiden ostaminen lahjaksi kertoo siitä, että mies pitää naistaan seksikkäänä. Valtaosa naisista ei kuitenkaan koe näin.

Tulokset käyvät ilmi alusvaateketju Change Lingerien joulukuussa 2014 teettämästä kyselytutkimuksesta, johon vastasi 1 011 suomalaista.

Alusvaatelahja kertoo antajan pitävän kumppaniaan seksikkäänä

Alusvaatteiden saaminen mieheltä viestii kyselyn mukaan siitä, että mies pitää naistaan seksikkäänä. Tätä mieltä oli yli puolet, 62 prosenttia, miesvastaajista.

Miehet myös toivovat naistensa käyttävän...

– kauniimpia alusvaatteita (52 prosenttia vastanneista)
– seksikkäämpiä alusvaatteita (55 prosenttia)
– alusvaatteita, jotka saavat myös näkyä vaatteiden alta (55 prosenttia)

Naiset sitä vastoin eivät koe näin: naisista 52 prosenttia oli sitä mieltä, että alusvaatteiden saaminen ei kerro siitä, että mies pitää naistaan seksikkäänä. Valtaosa, 75 prosenttia, naisista myös piti seksikkäitä alusasuja epäkäytännöllisinä.

– Miesten ja naisten näkemyseron näkee hyvin myös liikkeissämme. Valitettavan usein naisille ei tule mieleenkään oman miehensä perimmäinen ja kaunis ajatus. Miehet näkevät naisensa paljon kauniimpina kuin naiset itsensä, kertoo Change Lingerie Suomen ketjujohtaja Marjo Topi.

– Miehet eivät halua muuttaa naistaan, he haluavat kertoa lahjan välityksellä kuinka kauniina ja seksikkäänä he omaa puolisoaan pitävät.

Vääränkokoisten alusvaatteiden antamista pelätään

Miehet voisivat rohkeammin ostaa naiselleen lahjaksi alusvaatteita, sillä alusvaatteita toivoo joululahjaksi  yli kolmasosa naisista, mutta vain neljäsosa miehistä aikoo antaa naiselleen alusvaatteita lahjaksi.

"Siis mitkä nää on...?"

Kolmasosa miehistä puolestaan toivoo lahjaksi alusvaatteita, mutta niitä aikoo ostaa vain noin viidesosa naisista.

Marjo Topin mukaan alusvaatteita ostetaan vähemmän kuin toivotaan siksi, että oikean koon valitsemista pidetään vaikeana. 

– Naiset toivovat alusvaatteita, mutta miehet eivät uskalla antaa niitä. Kuitenkin lahjan antaminen ja lahjan saaminen on ihana asia, ja jos koko ei osu ihan oikeaan, koon voi tulla vaihtamaan joulun jälkeen, Topi kuvaa.

Tutkimuksen mukaan valtaosa, 77 prosenttia, miehistä pitäisikin sitä nolona, jos heidän antamansa alusvaatteet olisivat vääränkokoisia.

Vinkit rintaliiviostoksille: Näin löydät oikean koon

Change Lingerien teettämään kyselyyn vastasi joulukuun ensimmäisellä viikolla yhteensä 1011 suomalaista. Miesvastaajia oli 508 ja naisvastaajia 503.

Lue myös:

    Uusimmat