Tutkimus: Internet-kauppa myötätuulessa

Internetissä käytävän kaupan tulevaisuus näyttää tuoreen tutkimuksen mukaan valoisalta. Tänään Åbo Akademissa tarkastettavasta väitöskirjasta ilmenee, että yhä useampi henkilö valitsee jo nyt mm. matkansa Internetin avulla.

Kauppatieteiden maisteri Bill Anckar on tutkinut väitöskirjassaan seikkoja, jotka saavat kuluttajat valitsemaan tai hylkäämään internetin kaupallisena välineenä. Tutkijan mukaan Internetin käytön aloitusesteet ovat usein liian suuret.

-Monet eivät osaa käyttää tietokonetta tai Internetiä. Lisäksi jotkut pelkäävät Internetin käytöstä koituvia kustannuksia.

Väittelijä myöntää, että edelleen esiintyy epäluottamusta verkkotoimittajia ja sähköisen kaupan turvallisuutta kohtaan. Muun muassa tavaran laadusta on vaikea vakuuttautua Internetissä.

Anckarin mukaan matkailuala on tällä hetkellä selvässä johdossa Internet-kaupankäynnissä.

-Kaikista Internetin käyttäjistä 90 prosenttia käyttää Internetiä oman matkansa etsimiseen. Erikoisesti halutaan selvittää matkakohteet ja hinnat. Tutkimustulokset osoittavat, että matkatoimistot, jotka eivät tarjoa palveluja elektronisessa muodossa riskeeraavat toimintaedellytyksensä, tiivistää Anckar.

Kokonaisarvio iInternet-kaupan tulevaisuudesta näyttää tutkijan mukaan hyvältä:

-Yritysten palvelut paranevat koko ajan, ja kuluttajat omaksuvat ne yhä useammin käyttöönsä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat