Tutkijat testasivat yli 200 synnyttäjää koronan varalta – tekivät hätkähdyttävän löydön
Tuore yhdysvaltalaistutkimus vihjaa, että valtaosa koronatartunnan raskaana ollessaan saaneista sairastaa covid-19-taudin oireettomana.
Columbia-yliopiston sairaalan tutkijoiden löydös perustuu 215 naisen otantaan. Naiset synnyttivät newyorkilaisessa sairaalassa 22.3.–4.4.2020. Kaikki synnyttäjät testattiin koronaviruksen varalta, vaikka vain neljällä oli koronaan viittaavia oireita.
Kaikilla neljällä oireilleella naisella todettiin covid-19. Oireettomista naisista 29 eli 14 prosenttia kantoi koronavirusta. Koronaa sairastavista 33 synnyttäjästä 29, eli 88 prosenttia, oli siis oireettomia.
Oireettomina koronaa kantavista naisista kolmelle, eli 10 prosentille, kehittyi muutaman päivän sisällä testauksesta kuumetta. Yksi terveistä naisista sai koronaan viittaavia oireita synnytyksen jälkeen, ja kolme päivää ensimmäisen testin jälkeen otettu näyte osoitti hänen sairastuneen koronavirustautiin.
Tutkimus ilmestyi The New England Journal of Medicine -julkaisussa.
Koronavirus ei näytä olevan erityisen vaarallinen raskaana oleville
Tutkimus vahvistaa käsitystä oireettomien kantajien merkityksestä koronaviruksen leviämisessä. Toisaalta tulokset myös hälventävät raskaana olevien naisten pelkoja pandemian keskellä. Koronaviruksen on ajateltu olevan mahdollisesti vaarallinen erityisesti loppuraskaudessa, mutta yhdysvaltalaistutkimuksessa moni synnyttäjä sairasti tautia oireettomana.
Myös toisessa hiljattain julkaistussa pienessä yhdysvaltalaistutkimuksessa havaittiin, että suurimmalla osalla (86 prosentilla) raskaana koronaan sairastuneista naisista tauti oli lievä. Tutkimuksessa yhdenkään vauvan ei havaittu saaneen koronatartuntaa välittömästi synnytyksen jälkeen.
Molempien tutkimusten tuloksia tulkittaessa on otettava huomioon, että ne perustuvat New Yorkissa sairastuneisiin ihmisiin. Suurkaupunki on tällä hetkellä pandemian pahin tautipesäke, joten tuloksia ei välttämättä voi yleistää koskemaan alueita, joilla tartuntoja on vähemmän.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan raskaana olevien riski saada vakava koronavirustauti ei ole suurempi kuin muilla samanikäisillä naisilla. Ensisijaisesti pisara- ja kosketustartuntana tarttuva koronavirus ei tiettävästi ole tarttunut veriteitse äidistä syntymättömään lapseen.
Maailmanlaajuisesti muutaman vastasyntyneen tiedetään saaneen koronatartunnan, mutta se, onko virus tarttunut vauvaan kohdussa vai synnytyksen aikana on epäselvää.
Lue myös: Tekoäly nimesi kolme oiretta, jotka ennustavat vakavaa koronatautia – tulos yllätti tutkijatkin
Lähteet: The New England Journal of Medicine, Forbes, IFL Science, CNN, THL
Uusimmat
-
23:32
EU-maat pääsivät historialliseen sopuun maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikasta vuosien väännön päätteeksi
-
23:18
IAEA: Zaporizhzhjan ydinvoimala saa yhä jäähdytysvettä Kahovkan padon tekoaltaasta – MTV seuraa sotaa
-
23:02
Aftonbladet: Ruotsin poliisi pidätti kolmikon, jota on etsitty Suomessa tehdyistä huumerikoksista
-
22:38
Biden uskoo Yhdysvaltojen tukevan Ukrainaa taloudellisesti niin kauan kuin on tarpeen
-
22:23
MTV Uutisten kirjeenvaihtajan raportti savun keskellä kärvistelevästä New Yorkista – "Metsäpalokaudet alkavat yhä aikaisemmin"
-
22:14
Stadi Cup kerää ennätysmäärän tyttöjoukkueita viheriöille – toiminnanjohtajalta painava viesti tasa-arvoisesta lajikulttuurista
-
22:12
Helsingissä pääsee melomaan ilmaiseksi roskien keruuta vastaan – tästä on kyse
-
22:01
Huumepaljastuksia tehneen prinssi Harryn Yhdysvaltain viisumitiedot halutaan julkiseksi – tuomari aloitti kuulemisen kanteeseen liittyen
-
21:31
F1-tallista potkittu venäläiskuski yritti rimpuilla irti hyökkäyssodan seurauksista – tyly lopputulos
-
21:17
Taistelukentän mullistaneet laitteet käyttöön varusmieskoulutuksessa jo syksyllä – tällaisia ovat Puolustusvoimien uudet dronet
-
21:08
Voiko lomarahojen maksaminen loppua? – "Erityinen, suomalainen viritelmä"
-
21:00
Vuosisadan alku – tässä on Suomen kaunein koti: Kesämökit -kauden kahdeksas finalisti
-
20:51
Tutkimuslaitos: Kahovkan padon tuhon hetkellä mitattiin räjähdykseen viittaavaa seismistä toimintaa
-
20:47
Yle: Poliisi tutkii Joensuun kaupunginvaltuuston puheenjohtajan viestittelyä alaikäisille oppilailleen – erosi tehtävästään
-
20:32
Veikkausliigassa erittäin poikkeuksellinen maali – sivurajaheitto lingottiin verkkoon
-
20:21
Marin matkusti Brysseliin palkittavaksi ja tapaamaan Stoltenbergin – "Haluan korostaa naispuolisten roolimallien tärkeyttä"
-
20:13
Larry-koira oli kamalassa kunnossa löydettäessä – koki upean muodonmuutoksen hyväntekijöiden ansiosta
-
20:10
Iso yllätys Ranskan avoimissa – haastaja torppasi suursuosikin pihalle ja eteni finaaliin
-
20:00
Maria, 21, on yksi Love Islandin yllättäjänaisista – yksi miestyyppi on hänelle täysi turn off
-
19:55
"84-vuotias isoäiti soitti illalla itkien ja hyvästeli meidät" – sen jälkeen ukrainalaisen Nilan yhteys tulva-alueelle katkesi
-
Lataa lisää