Tutkija pohtisi Suomen myydyimmän lääkkeen kaupan rajoittamista: "Oleellista on ajatella sitä lääkehoitona"

Toimi näin, jos olet jäänyt koukkuun nikotiinilääkkeisiin 0:54
KATSO VIDEO: Toimi näin, jos olet jäänyt koukkuun nikotiinilääkkeisiin

Uutisaamussa keskusteltiin Suomen myydyimpien lääkkeiden eli nikotiinikorvaushoitovalmisteiden hyödyistä ja haitoista.

Suomen myydyimpien lääkeaineiden kärkikastiin on vuosien ajan lukeutunut nikotiini. Lääkenikotiinin käyttö on lisääntynyt vuodesta 2006, jolloin sen myynti sallittiin ainoana lääkkeenä muuallakin kuin apteekeissa. Valtaosa nikotiinikorvaushoitovalmisteista ostetaankin esimerkiksi ruokakaupoista tai kioskeilta.

Tuoreimmissa eli vuoden 2020 lääketilastoissa nikotiini on noussut Suomen myydyimmäksi lääkkeeksi. Kelan erikoistutkija Terhi Kurko kertoo, että verrattuna vuoteen 2006 myynti on nelinkertaistunut.

Yksi selitys myyntipiikille on koronapandemia.

– Ihmiset ovat tulleet tietoisemmiksi tupakan haitoista ja halutaan hakea erilaisia tapoja lopettamiseen. Oma asiansa on, että koronan aikana matkustusrajoitukset ovat vaikuttaneet siihen, että vaikkapa nuuskaa ei ole voitu hakea samalla tavalla. Nikotiinikorvaushoitoa on saatettu käyttää korvaamaan nuuskaa, Kurko sanoo.

Kurkon mielestä olisi aiheellista harkita, pitäisikö nikotiinivalmisteiden myynti siirtää kokonaan apteekkeihin. Tällöin asiakkailla olisi mahdollista saada parempaa neuvontaa ja tukea valmisteiden käyttöön sekä tupakoinnin lopettamiseen.

– Selkeästi minkään lääkkeen myynnin kasvu ja käyttö ei sinänsä ole tarkoitus.

Nikotiinilääkkeisiinkin voi jäädä koukkuun. Yllä olevalla videolla Kurko kertoo, miten tällaisessa tilanteessa pitäisi toimia.

Nikotiinilääkkeiden riskit – tupakkaa parempi valinta

Vaikka nikotiinilääkkeitä voi ostaa suklaapatukan tapaan heräteostoksena, ei tuotteiden käyttö ole harmitonta. Nikotiini on voimakasta riippuvuutta aiheuttava myrkky. Nikotiinilääkkeitä ei tulisi käyttää, jos niihin on jäänyt koukkuun.

Huomenta Suomi nähdään MTV3-kanavalla joka arkiaamu kello 6.25-9.30 välisenä aikana. 

Viikonloppuisin Huomenta Suomi nähdään kello 9-12. 

Ohjelma on katsottavissa myös MTV Katsomossa ja MTV Uutiset Livessä

Nikotiinikorvaushoitovalmisteiden pitkäaikaiseen käyttöön liittyvistä terveysriskeistä ei ole kertynyt vielä kovin paljoa tietoa. 

Se tiedetään, että nikotiini vaikuttaa haitallisesti sydän- ja verenkiertoelimistön toimintaan sekä insuliiniherkkyyteen. Eläinkokeiden perusteella nikotiini itsessään saattaa olla syöpäriski, vaikkei se sisällä muita tupakan terveydelle haitallisia aineosia.

Nikotiinilääkkeiden käytössä kannattaa noudattaa erityistä varovaisuutta, mikäli sairastaa esimerkiksi huonossa hoitotasapainossa olevaa verenpainetautia tai kilpirauhasen liikatoimintaa. Raskaana olevien kannattaa suosia lyhytaikaisia valmisteita eli muita kuin nikotiinilaastareita, jos tupakasta ei muuten pääse eroon.

Joka tapauksessa nikotiinilääke on parempi vaihtoehto kuin tupakka tai nuuska.

– Yleensä kun nikotiinikorvaushoitoa käytetään ohjeiden mukaan niin se nikotiiniannoskin jää matalammaksi kuin tupakoidessa säännöllisesti. Oleellista on ajatella sitä lääkehoitona, joka on tarkoitettu auttamaan tupakasta vieroittautumisessa. Sitä kautta terveyshaitatkin jäävät vähäisemmiksi, Kurko sanoo.

Mitkä ovat tyypillisiä virheitä, joita tupakointia nikotiinilääkkeiden avulla lopettavat tekevät? Katso koko haastattelu alla olevalta videolta.

Millaisia terveysriskejä nikotiinilääkkeisiin liittyy? 9:26
KATSO VIDEO: Millaisia terveysriskejä nikotiinilääkkeisiin liittyy?

Osittaislähde: Terveyskirjasto

Lue myös:

    Uusimmat