Kahden luontaislääkkeen cocktail vei teholle – lääkärit varoittavat yleisestä harhaluulosta

Sveitsiläislääkärit epäilevät kahden luontaislääkkeen yhteiskäytön vieneen naisen tehohoitoon. Varoittava tapaus osoittaa, että mielikuvat luontaislääkkeiden harmittomuudesta voivat koitua ihmiselle jopa kohtaloksi.

Luontaislääkkeet ovat suosittuja osin niihin liitettyjen virheellisten mielikuvien vuoksi. Ajatus luonnonmukaisuudesta ja harmittomuudesta voi johtaa siihen, että puutteellisesti säänneltyjä luontaislääkkeitä käytetään väärin. Tällöin seurauksena voi olla vakavia, jopa hengenvaarallisia haittoja.

Sveitsiläiset lääkärit tarjoilevat yhden varoittavan esimerkin Heart Rhythm Case Reports -julkaisussa ilmestyneessä tapausraportissa.

Itselääkintä johti hengenvaaralliseen rytmihäiriöön

Ilman varoitusta pyörtynyt 56-vuotias nainen joutui tehohoitoon hengenvaarallisen sydämen rytmihäiriön vuoksi. Kyseessä oli naisen ensimmäinen äkillinen tajunnan menetys, mutta jo ennen sairaalaan joutumista hän oli kärsinyt huimauksesta kuukauden päivät.

Syyksi epäillään naisen itselääkintäkeinoja. Potilas oli käyttänyt luonnonlääkkeitä työstressiä lievittääkseen.

Hän oli aloittanut kannabisjohdannaisia sisältävän hamppuöljyn käytön neljä kuukautta ennen sairaalaan joutumista – kuusi kertaa suositeltua suuremmilla annoksilla. Hiljattain nainen oli alkanut lisäksi syödä kansanlääkinnässä käytettävää berberiiniä, jota mainostetaan esimerkiksi aineenvaihduntaa ja sokeritasapanoa edistävänä.

Luonnonlääkkeiden käytön lopettamisen jälkeen naisen tila normalisoitui muutamassa päivässä. Kolmen kuukauden seurannan aikana hän ei kertonut uusista huimaus- tai pyörtymiskohtauksista eikä sydänfilmissäkään havaittu poikkeavuuksia.

Berberiinin ja kannabisjohdannaisten on aiemmin havaittu voivan vaikuttaa sydämen sykkeeseen. Lääkärit uskovatkin, että nimenomaan kahdesta luonnonlääkkeestä koostuva cocktail johti lopulta rytmihäiriökohtaukseen ja äkilliseen pyörtymiseen.

Mitä hyötyä pakurikäävästä on? Kannattaako inkivääriä napsia raskaana? Professori taklaa huolestuttavia terveysväittämiä. Juttu jatkuu videon alla.

Varovaisuutta luonnonlääkkeiden kanssa

Tutkittu tieto luonnonlääkkeiden hyödyistä ja haitoista on puutteellista samoin kuin niiden valvonta. Lääkärit toivovat ihmisten olevan tietoisia luontaislääkkeiden mahdollisista sivuvaikutuksista sekä noudattavan suositeltuja annosteluohjeita. Luontaislääkkeet voivat esimerkiksi vahingoittaa maksaa.

Erityisen varovainen luontaislääkkeiden kanssa tulee olla, mikäli käyttää ennestään jotain muuta lääkitystä. Käyttämistään ravintolisistä tai kasvirohdoksista tulisikin aina kertoa lääkärilleen.

Moni käyttää apteekin käsikaupassa myytäviä lääkkeitä väärin. Katso alla olevalta videolta, mitä harhaluuloja suomalaisilla on itsensä lääkitsemisestä.

Lue myös:

    Uusimmat