Tutkija muistelee: Paljasti venäläistehtaan jättipäästöt – päätyi FSB:n putkaan
Studio55-lähetyksessä vieraillut erikoistutkija Seppo Knuuttila teki muutama vuosi sitten suuren ympäristöteon paljastaessaan venäläisen lannoitetehtaan päästöt.
Studio55.fi -lähetyksessä vieraillut Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Seppo Knuuttila paljasti vuonna 2011 ennestään tuntemattoman Suomenlahden ravinnekuormittajan, Venäjän Kingiseppissä lähellä Viron rajaa sijaitsevan Fosforit-lannoitetehtaan. Knuuttila vietti tästä hyvästä muutaman yön Venäjän turvallisuuspalvelun putkassa.
– Fosforit-lannoitetehtaalta valui meidän varovaistenkin arvioiden mukaan jopa tuhat tonnia rehevöittävää fosfaattifosforia tähän Laukaanjokeen, ja sitä kautta Suomenlahteen. Yhden ojan kautta Suomenlahteen valui rehevöittävää fosforia yhtä paljon kuin koko Suomen alueelta yhteensä vuodessa Itämereen, kertoo Knuuttila.
Nyt tilanne on parantunut. Tehdas on myöntänyt päästönsä ja muuttanut toimintaansa.
– He ovat tehneet hyviä toimenpiteitä siellä. Kaikki fosforipitoinen vesi johdetaan tällä hetkellä puhdistukseen ennen kun se päätyy Laukaanjokeen ja sitä kautta Suomenlahteen, sanoo Knuuttila.
Kuinka Venäjän ja Suomen kylmenevät poliittiset suhteet voivat vaikuttaa tulevaisuuden ympäristöhankkeisiin? Katso Knuuttilan haastattelu kokonaan!
Uusimmat
-
19:26
Povaako Blinkenin Suomen-vierailu Bidenin tuloa? Tutkija: "Tyypillistä, sitä on nähty muidenkin maiden kohdalla"
-
19:01
Tee tämä kodin pikasiivous, kun aika on kortilla – Marttojen asiantuntija neuvoo: "Kannattaa huolehtia siitä, että..."
-
18:45
Emil Ruusuvuorelle kylmää kyytiä bulgarialaiskäsittelyssä – Heliövaara ja Glasspool jatkoon
-
18:40
Espoossa kadoksissa olleet lapset ovat löytyneet – "Parivaljakko palautettu retkeltään kotiin"
-
18:34
Noin 50 ihmistä joutui merihätään Helsingissä – vesibussi hajosi kesken matkan
-
18:31
Lajiliitto kielsi kehojen kommentoimisen – taustalla maajoukkuevalmentajaa koskeva kurinpitoprosessi
-
18:20
Ensitreffit alttarilla -Niina muistelee herkällä kuvalla avioitumistaan: "Tässä ollaan vieläkin"
-
18:06
Pääministeri Marin korosti vahvaa tukea Ukrainalle Moldovan huippukokouksessa – MTV seuraa sotaa
-
18:03
Haukkasiko Apple liian ison palan? Uuden megatuotteen kanssa ennennäkemättömiä ongelmia
-
17:52
Jasper Pääkkönen puolustaa Inarijärven hotellihankettaan "positiivisuuden kierteellä" – vastustajien mukaan koko ala on "ylikuumentunut"
-
17:51
Karjuvat kadetit kisasivat Pasin-vedon mestaruudesta – Suomi-Ruotsi-otteluhan siitä tuli
-
17:49
Petteri Orpo Venäjän Ahvenanmaan-konsulaatista: "Historiallinen jäänne" – pitää ulkoministeri Blinkenin vierailua erittäin tärkeänä
-
17:49
Näin Liiga-pomo perustelee tuoretta kohupäätöstä MTV Urheilulle – "Meillä on kovat paineet"
-
17:22
Tutkija Ruotsin Nato-jäsenyyden etenemisestä: Erdogan ei enää hyödy vitkuttelusta
-
17:01
Spice girls -tähti Mel B upeissa uimapukukuvissa tyttärensä ja äitinsä kanssa
-
17:00
Jälleen uusi mahtipontinen purjelaiva vierailulla Helsingissä
-
16:41
Melumuuripalo Ala-Tikkurilassa saatu hallintaan
-
16:32
Somessa leviää väitteitä lapsia pakettiautoihin houkuttelevista miehistä – poliisi on lisännyt valvontaa Espoon Nöykkiössä
-
16:30
Tutkimus: Koronasulku vaikutti ihmisten muistiin vankeuden tavoin
-
16:26
Ullanlinnan murhasta epäilty psykiatri vaati päästä vapaaksi vankeudesta – oikeus ei suostunut pyyntöön
-
Lataa lisää