Turun koronalennon seurauksena THL:n Salminen vaatii rajoitusten kiristämistä – "Riskimaihin on matkustettu suositeltua enemmän"

Turkuun lauantaina Pohjois-Makedoniasta saapuneessa koneessa 24 ihmisellä todettiin koronavirustartunta. 

Sosiaali- ja terveysministeriön tiedotustilaisuudessa THL:n terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salminen vaatii nyt matkustusrajoitusten kiristämistä. 

Salmisen mukaan riskimaihin on matkustettu suositeltua laajemmin, ja etenkin Balkanin alue on korustunut. Matkusreittejä on ollut sekä suoria että muiden Schengen-maiden kautta kulkevia.

Ministeri Krista Kiuru kertoo lennolla todettujen tartuntojen määrän yllättäneen.

– Käymme keskustelua siitä, pystymmekö estämään näitä lentoja riskimaista. Lentoyhtiöt joutuvat jatkossa ilmoittamaan, kuinka monta matkustajaa on vaihtolennolla riskimaista.

Kiurun mukaan näin estettäisiin se, ettei niin sanotuista turvallisista maista tulisi henkilöitä, jotka ovat olleet riskimaissa.

Lue myös:

    Uusimmat