Turkulainen Puppe-kissa matkusti autolla, ja ilme on näkemisen arvoinen: "Puppe on kyllä aivan omaa luokkaansa"

Turkulaista, kahdeksan kuukautta vanhaa Puppe-kissaa hieman jännitti autoajelu. Pupen omistaja Annika ikuisti tilanteen paljonpuhuvaan kuvaan.

Se tunne, kun menet järkytyksestä sanattomaksi. Näillä sanoilla voisi ehkä parhaiten kuvailla otosta, jonka turkulainen Annika Lindström kuvasi kissastaan Pupesta:

Annika jakoi ”Puppe autoilee” -kuvan Facebookin suosittuun Kissat-ryhmään, jossa siitä muodostui nopeasti hitti. 

– Puppe on kahdeksan kuukautta vanha savannah-rotuinen kollipoika, oikealta nimeltään Aurorasavannahs Feanor. Rakastuin savannah-rotuun joitakin vuosia sitten. Suomessa on tällä hetkellä vain yksi savannah-kasvattajapariskunta ja olemme ystävystyneet nimenomaan kissojemme kautta. Puppe on heidän tuoreimman pentueensa "valioyksilö", Annika kertoo Pupen taustoista ja jatkaa vielä:

–  Minulla on ollut kissoja kohta 30 vuotta, mutta Puppe on kyllä aivan omaa luokkaansa.

Puppe ei nuku tai syö ilman lintuaan

Annikan mukaan savannah-kissat, eli savannikissat, ovat yleisestikin hyvin älykkäitä, aktiivisia ja kiintyvät voimakkaasti omistajaansa. Puppe on omistajansa lisäksi kiintynyt myös suosikkileluunsa, lintuun, jota kolli kantaa mukanaan koko ajan.

– Puppe tykkäisi noutaa lintua vaikka koko päivän, jos jaksaisin heitellä sitä. Ilman tuota lintua ei voi syödä, ei nukkua, se pitää olla aina mukana. Lintu odottaa ruokakipon vieressä, kun Puppe syö.

Automatka oli Pupelle jännä paikka

Lintu oli mukana myös tuolla jännittävällä automatkalla, jonka Annika sai taltioitua ikimuistoiseen otokseen. Annikan mukaan Puppe ei ollut matkustanut autossa sen jälkeen, kun tuli pentuna kotiin kasvattajaltaan Kiskosta noin 5 kuukautta sitten.  Kuvanottohetkellä Puppe oli matkalla Kiskoon moikkaamaan vanhaa kotiaan, perhettään ja muita kissakavereitaan. 

– Autossa Puppea jännitti, mutta Kiskossa leikki siskonsa Freyan kanssa lintuleikkejä ja ulkoili kuin vanha tekijä. Puppe matkusti sylissäni ja oli koko ajan valjaissa, mutta kuvanottohetkellä Puppe kapusi niskatuelleni. Pidän valjaista tiukasti kiinni ja olen hyvin tarkka liikenneturvallisuudesta. Samoin Pupen kasvattaja, joka ajoi autoa, Annika tähdentää.

Myös kuva Pupesta Kissat-ryhmässä herätti Annikan mukaan keskustelua liikenneturvallisuudesta. 

– Suurin osa kommenteista oli ihastelevia ja Pupen osuva ilme nauratti monia ja jotkut kertoivat omista kokemuksistaan kissan kanssa autoillessa. Muutama kiinnitti myös huomiota liikenneturvallisuuteen ja siihen, että kissan tulisi olla liikenteessä kuljetuskopassa. Tämä onkin hyvä huomio, joka täytyy jatkossa muistaa.

Pupella on kotona kaverinaan kaksi savannah-kissaa, joista toinen on Pupen veli aiemmasta pentueesta, yksi toyger-rotuinen kissa ja yksi maatiaiskissa. Puppe tulee kaikkien kanssa hyvin toimeen.

***

Videolla: Muistatko vielä? Lakimies ei osannut ottaa kissafiltteriä pois päältä Zoom-kokouksessa.


Lue myös:

    Uusimmat