Turkin presidentti Erdogan palaa puolueensa johtoon

Turkissa presidentti Recep Tayyip Erdogan palaa hallitsevan AKP-puolueen johtoon. Erdogan palasi puolueen jäseneksi kuun alussa.

Erdoganin liittyminen puolueeseen tuli mahdolliseksi, kun presidentin valtaoikeuksien lisääminen hyväksyttiin niukasti kansanäänestyksessä viime kuussa. Tätä ennen presidentti ei voinut olla minkään puolueen jäsen.

Puolueeseen liittyminen on ensimmäinen kansanäänestyksen mahdollistamista muutoksista. Valtaosa muista muutoksista astuu voimaan vasta marraskuussa 2019.

Erdogan, jolla on neljä lasta, on usein kuvaillut perustamaansa puoluetta viidenneksi lapsekseen.

Palattuaan puolueen keulalle Erdoganin uskotaan tekevän heti muutoksia maan hallitukseen. Hürriyet-lehden mukaan jopa kahdeksan kymmenestä ministeristä olisi saamassa lähtöpassit.

Puoluejohtajan valitsevat 1 500 edustajaa vaalissa, mutta ehdokkaita on vain yksi, Erdogan.  

Lue myös:

    Uusimmat