Turistin rahapussi voi kadota sekä taskuvarkaan että miliisin matkaan

Miljoonakaupunki Pietari on verrattain turvallinen paikka matkailijalle. Suurimmat turistia uhkaavat riskit ovat liiallinen alkoholinkäyttö, paikallinen liikenne sekä taskuvarkaat.

Suomen Pietarin-pääkonsulaatin poliisiyhdysmies Timo Virtanen on asunut itäisessä miljoonakaupungissa neljä vuotta. Hän ei ole todistanut koko aikana yhtään tappelua. Ydin-Pietarin turvallisuustilanne on hänen mukaansa Helsingin tasoa.

− Täällä partioi melko paljon miliisejä, ja kameravalvontaa on lisätty kaduilla sekä metroliikenteen solmukohdissa, Virtanen kertoo.

Ulkomaalaisiin kohdistuvat rikokset ovat vähentyneet Pietarissa viime vuoden aikana. Turistin on silti hyvä tiedostaa kolme riskitekijää: liiallinen alkoholinkäyttö, paikallinen liikenne sekä taitavat taskuvarkaat.

Matkakassa vaarassa

Liiallinen alkoholin nauttiminen on tyypillinen lähtökohta ongelmien syntyyn missä tahansa päin maailmaa. Pietarissa humalainen saattaa ajautua ongelmiin myös paikallisen miliisin kanssa.

− Voimakkaasti humalaisella henkilöllä on riski joutua miliisipartion putsaamaksi. Tyypillisessä tilanteessa he lähestyvät turistia huumeratsian merkeissä, käyvät läpi tämän taskut ja nappaavat mukaansa lompakot. Väkivaltaa näissä tilanteissa ei esiinny, Virtanen sanoo.

Matkakassa voi kadota myös taitavien taskuvarkaiden mukana. Varkaat tekevät työtään erityisesti metroasemilla. Klassisessa tilanteessa varasjoukko panee merkille henkilön, joka puhuu muuta kieltä kuin venäjää.

− Metroon astuessa varkaiden etuporukka synnyttää oville tulpan, ja takana olevat alkavat töniä turistia. Tällainen tilanne tarkoittaa hyvin todennäköisesti sitä, että lompakko tai käsilaukku ovat vaarassa kadota.

Lisäksi skimmaukset eli luottokorttien kopioinnit pankkiautomaateilla ovat yleistyneet viimeisten kahden vuoden aikana.

− Internetistä löytyy kauppapaikkoja, joista voi ostaa kopioidun luottokortin tiedot. Toiminta on erittäin nopeaa. Pietarissa kopioitua korttia saatetaan käyttää seuraavana päivänä Hollannissa.

Noudata sääntöjä

Liikenne muodostaa siihen tottumattomalle Venäjällä huomattavan vaaran. Turistin tulee tarkkailla ympäristöä kadulla kävellessään sekä ylittää katu ainoastaan suojateiden kautta.

− Jalankulkijan kunnioitus on täällä heikossa jamassa, Virtanen sanoo.

Mikäli Venäjällä päätyy itse auton rattiin, kannattaa noudattaa liikennesääntöjä tarkkaan, erityisesti suomalaisilla rekisterikilvillä varustellulla autolla liikkuessa. Virtanen muistuttaa, että korruptio on maassa voimissaan.

− Mikäli rikot sääntöjä ja joudut miliisin pysäyttämäksi, he ehdottavat todennäköisesti kompromissia. Kompromissin hinta voi tulla kalliiksi.

Liikennesääntöjen suhteen Venäjällä miliisi puuttuu erityisen hanakasti kahteen asiaan: sulkuviivan ylittämiseen sekä ohituskiellon rikkomiseen. Myös turistin tulee olla näissä tarkkana

− Liikenne on yleisesti ottaen hurjaa, ja ohituksia tehdään tarvittaessa pientareen kautta. Edellä mainittuja säännöksiä venäläiset kuitenkin noudattavat. Rikkeestä napsahtaa puoli vuotta ajokieltoa.

Studio55/Jenni Kokkonen

Lue myös:

    Uusimmat