Mihin kaikkeen tuorekelmua, leivinpaperia, alumiinifoliota tai suodatinpusseja voikaan käyttää?
Sata tapaa onnistua kotikeittiössä -vinkkikirjaan on koottu sata ammattilaisvinkkiä helpottamaan kotikokkien arkea. Tässä muutama esimerkki:
Kelmusta apuri juustokakun ja spagetin valmistamiseen
Spagettien pilkkominen helpoksi
– Kelmua käyttämällä saa spagetit pilkottua nätisti ilman että ne poukkoilevat käsistä pitkin lattioita. Ota tarvittavan kokoinen spagettinippu, kääri sen ympärille pari kerrosta kelmua ja laita spagetit sopivan kokoisiksi paloiksi pöydänkulmaa vasten. Avaa kelmua alareunasta kattilan päällä ja päästä pätkät suoraan kiehuvaan veteen
Juustokakkua leivosten muodossa
– Juustokakku kootaan perinteisesti irtopohjavuokaan, mutta samoista elementeistä saa myös somia pikkuleivoksia. Vuoraa lasit kelmulla ja täytä ne "nurinpäin" eli ensin täyte, lopuksi keksipohja. Kippaa hyytymisen jälkeen lautasille.
Kypsennä lihaa kelmussa
– Kelmussa voi uppomunan tyyliin kypsentää myös lihaa. Ota mielellään ensin pannulla väri lihalle. Mausteita, yrttilehtiä yms lihan ympärille, tiukasti kelmuun ja kattilaan melkein kiehuvaan veteen. Ei missään nimessä uuniin! Kypsennysaika riippuu lihasta ja sen laadusta, mutta apuna voi käyttää lihamittaria. Fileestä tulee paras lopputulos
Uusia käyttötapoja myös suodatin- ja leivinpaperille
Suodatinpaperia makkaran suojaksi
– Suodatinpaperit ovat erittäin käteviä kuuman makkaran suojana. Makkara pysyy paremmin suodatinpaperin kuin paperin sisällä
Leivinpaperista pullasuti
– Leivinpaperista voi tehdä kertakäyttöisen pullasutin käärimällä palan paperia rullalle ja leikkaamalla toisen pään hapsuiksi
Leivinpaperi eväsleipien suojana
– Leivinarkista voi leikata eväsleipien väliin palasen, että juustot eivät liimaannu yhteen
Lähde: Eskimo Ideapokkari: Sata tapaa onnistua
(MTV LIFESTYLE)
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää