Tuore kyproslaistutkimus: Miesten mielestä sinkkuuteen on yksi syy ylitse muiden

Tuoreen kyproslaisen tutkimuksen mukaan kehno ulkonäkö, huono itsetunto sekä yrittämisen puute ovat miesten mielestä pääsyyt sille, että he ovat sinkkuja. Tutkimuksen mukaan nykymiesten sosiaaliset taidot eivät välttämättä riitä kumppanin löytämiseen modernissa länsimaisessa yhteiskunnassa.

Yllä olevalla videolla seksuaaliterapeutti Elina Tanskanen paljastaa, mikä on suurin virhe parisuhteessa.

Toiset viihtyvät sinkkuina, mutta moni kaipaa rakkautta ja parisuhdetta. 

Tuore tutkimus onkin selvittänyt syitä siihen, miksi miehet, tai ennemminkin miespuoliset Reddit-sivuston käyttäjät, uskovat olevansa sinkkuja.

Vaikka vastaus saattaisi olla yksinkertaisesti se, että heidän kiinnostuksensa kohteelta ei heru vastakaikua, suhdestatus voi myös liittyä heidän fyysiseen kiinnostavuuteensa ja alkeellisiin flirttailutaitoihin.

Professori Menelaos Apostolou Nikosian yliopistosta Kyproksesta päätti selvittää asiaa heittämällä kysymyksen Reddit-sivustolle, kertoo Independent-lehti.

Kysely tehtiin vuonna 2017. Tutkimus julkaistiin Evolutionary Psychological Science -lehdessä.

Kyselylomake nettiin

Apostolou jakoi sosiaalisen median alustalla kyselylomakkeen. ”Kaverit, miksi olette sinkkuja?” kuului lomakkeen yksinkertainen kysymys.

Kysymys sai 20 207 vastausta. Moni kommentoi toisten ihmisten vastauksia.

Tutkijat analysoivat 13 429 ensisijaista vastausta. Sen jälkeen he valitsivat niistä 6 794, jotka he luokittelivat 43 kategoriaan.

Syynä ennen kaikkea ulkonäkö

Suurimman osan mielestä syynä oli ulkonäkö. Tätä mieltä oli 662 käyttäjää.

Matala itsetunto sai toiseksi eniten ääniä. Sen jälkeen eniten löytyi mainintoja yrityksen puutteesta ja siitä, että suhde ei ylipäätään kiinnostanut.

Muitakin syitä toki löytyi. Jonkun mielestä taloudellinen tilanne oli epävarma tai sitoutuminen pelotti. Jotkut kokivat olevansa liian nirsoja.

Joidenkin mielestä syynä olivat terveysongelmat tai kehitysvamma. Jotkut mainitsivat myös riippuvuutensa.

Flirttailu ei luonnistu

Monen mielestä yksinolo johtui surkeista flirttailutaidoista.

– Kaikki sosiaaliset taitoni katoavat kuin tuhka tuuleen, mikäli olen ihastunut, kommentoi eräs käyttäjä.

Osa koki olevansa liian ujoja.

Parinvalinnan muuttuneet pelisäännöt

Apostoloun mielestä monien nykyajan miesten ongelma onkin se, että he eivät osaa lähestyä naisia.

Syy tähän piilee siinä, että parinvalinnan pelisäännöt ovat muuttuneet. 

Esiteollisessa yhteiskunnassa avioliitot olivat järjestettyjä, miesten välinen kilpailu kiivasta ja vaimo hankittiin joskus jopa väkivalloin.

Miehillä ei toisaalta ollut valinnanvaraa vaimon suhteen, kun vanhemmat valitsivat puolison. Tämän vuoksi ulkonäölläkään ei ollut samalla tavalla merkitystä kuin nykyään.

Miesten ei tarvinnut tietää, miten vastakkaisen sukupuolen edustajan mielenkiinnon saisi herätettyä, kun puoliso järjestyi muutenkin.

Liian heikot sosiaaliset taidot

Nykyisin on toisin. Länsimaisessa kulttuurissa puoliso etsitään itse, ja siinä tarvitaan erilaisia ominaisuuksia kuin ennen.

On osattava tehdä hyvä vaikutelma. Ulkonäkökin vaikuttaa. 

Apostoloun mielestä kaikki miehet eivät ole pysyneet tässä muutoksessa mukana.  

– Modernit sinkkumiehet eivät yleensä osaa flirttailla, koska esi-isiltä perityssä esiteollisessa kontekstissa parinvalinta oli usein saneltua.

Paitsi että naisten lähestyminen ei tahdo onnistua, eivät kaikki miehet välttämättä tajua, milloin nainen olisi kiinnostunut. Joku taas voi pelätä tulevansa torjutuksi.

Lue myös:

    Uusimmat