Tuntematon mies pahoinpiteli rappukäytävässä − poliisi ei uskonut uhria

Ria Hafren halusi herätä pirteänä uuteen vuoteen 2008, joten hän jätti juhlimisen vähemmälle ja oli matkalla kotiin jo puolen yön aikaan, ilotulitusten räiskyessä. Hän oli viettänyt iltaa ystävättärensä kanssa, ja yhdessä he olivat nauttineet muutamia drinkkejä juhlistaakseen vuoden vaihtumista. Kotimatkalla Hafren poikkesi vielä lasillisella hänen kotinsa lähistöllä olevassa kuppilassa.

−Otin alkoholittoman oluen, koska en halunnut krapulaa seuraavaksi aamuksi, Hafren muistelee.

Hyökkäys rappukäytävässä

Oluen jälkeen Hafrenin matka jatkui kotiin. Hän asuu Helsingin keskustan liepeillä kerrostalossa, seitsemännessä kerroksessa.

− Heti kun pääsin sisään rappuun, tajusin, että joku tuli perässäni samalla oven avauksella.

Tulija oli tuntematon mies, ja Hafren tiesi heti, ettei mies ollut talon asukas. Hafren oli jo ehtinyt tilata hissin, kun mies alkoi lähestyä ja puhua omituisia.

− Lähdin juoksemaan portaita ylös, mutta neljännen ja viidennen kerroksen välissä hän sai minut kiinni, Hafren kertaa kauhunhetkiään.

Mies hyökkäsi sivusta Hafrenin jalkoihin niin, että tämä kaatui pää edellä kohti tuuletusparvekkeen ovia. Yksi oven lasiruuduista meni törmäyksessä rikki, ja Hafren menetti hetkeksi tajuntansa. Kun hän heräsi, mies oli ehtinyt lähteä karkuun.

Hafren soitti paikalle poliisit, joita lähti vastaan alakertaan. Poliisit eivät kuitenkaan tuntuneet uskovan Hafrenin kertomusta eivätkä ymmärtäneet, että tämä oli sokissa.

− He kävivät kyllä toteamassa, että parvekkeen lasi oli rikki, mutta ilmeisesti olettivat, että olin itse kompuroinut. Asun seitsemännessä kerroksessa. Mitä tekemistä minulla olisi ollut viidennessä? Hafren huudahtaa.

Päivystyksen kautta yksin kotiin

Poliisit tilasivat Hafrenille ambulanssin, joka vei hänet Marian sairaalaan paikattavaksi. Ikkunalasi oli viiltänyt hänen kasvoihinsa pahat haavat, jotka piti ommella. Sokin vuoksi häntä rupesi kuitenkin ahdistamaan sairaalan odotusaulassa niin paljon, että päätti lähteä kotiin, kun kiireinen henkilökunta ei häntä huomioinut.

− Minulla oli naama ihan veressä. Yksikään taksi ei suostunut ottamaan minua kyytiin, joten jouduin kävelemään kotiin. Pyysin kyytiä jopa poliisilta, mutta hekään eivät minua voineet auttaa. He vain totesivat, että heillä on toinen keikka.

Hafren kertoo olleensa pitkään katkera kohtelustaan. Jonkun olisi pitänyt ymmärtää, että hän oli sokissa ja tarvitsi apua. Myöhemmin hän on tosin ymmärtänyt, miksi poliisi toimi niin kuin toimi.

− Poliisilla oli sinä yönä paljon tekemistä, olihan uudenvuoden yö, Hafren toteaa.

Mutta sitä hän ihmettelee, että Marian päivystyksessä oli vain yksi hoitaja. Myöskään tuntemattoman pahointelijän henkilöllisyys ei koskaan selvinnyt. Tekijää ei saatu kiinni, eikä tapauksesta kirjoitettu raporttia.

Terapiaa ja unilääkkeitä

− Olen aina ollut rohkea ihminen, mutta kyllä nykyään katson taakseni, kun tulen illalla yksin kotiin. Varmistan myös aina, että ovi menee varmasti perässäni kiinni, Hafren sanoo.

Häntä ei pelota enää, mutta hän kertoo, että joutui käymään läpi yli vuoden terapian selviytyäkseen tapauksesta. Aluksi hän joutui myös käyttämään unilääkkeitä. Eniten häntä on kuitenkin auttanut eteenpäin vapaaehtoistyö pakolaisten parissa.

− Kun olen kuunnellut muiden ihmisten rankkoja tarinoita, olen ymmärtänyt, että oikeastaan minulla kävi tuuri. Selvisin, vaikka olisin voinut kuolla.

Studio55/Elina Rantalainen

Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55 etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme Studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä sähköpostia osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.