Valitus lukemisen vähenemisestä ja iltasatujen unohtamisesta on purrut vanhempiin. Lastenkirjojen myynti on kasvanut ja kirjastot pitävät lasten aineistoista kiinni kynsin hampain, vaikka budjetit ovat pienentyneet.
Suomessa julkaistaan jopa 1200 lasten kirjaa vuosittain. Ipadeille kirjat ovat pärjänneet hyvin ja huonosti, sanoo kirjailija Tuula Korolainen.
Päiväkoti Lapissa luetaan ja katsellaan kirjoja joka päivä.
– Mehän luemme ihan joka päivä kirjoja. Päivälevolla ja muutenkin selaillaan kuvakirjoja. Lapset ovat todella kiinnostuneita ja mielellään kuuntelevat. Vaikka eletään tabletti-aikaa, niin kirjat ovat pitäneet pintansa ja me käymme kirjastossakin ihan säännöllisesti, kertoo lastentarhanopettaja Satu Määttä.
Kolme uutuuskirjaa testissä
Päiväkoti Lapin lapset testasivatkin kolme syksyn uutuuskirjaa: Aino Havukaisen ja Sami Toivosen Tatu ja Paten ihmeellinen joulu, Veera Salmen Mauri ja vähä-älypuhelin sekä Linda Liukkaan Hello Ruby, Maailman paras koodisatukirja. Innostus oli suuri ja jo pelkkä vaippa-sana saattoi aiheuttaa naurunpyrskähdyksiä.
– Tatu ja Patu -kirjat ovat aina suosittuja täällä meidän päiväkodissa, Mauri ja vähä-älypuhelimen huumori puri lapsiin, mutta Linda Liukkaan kirja sopii ehkä paremmin vähän vanhemmille lapsille, sanoo Määttä.
– Minä toivon joululahjaksikin Tatun ja Paten oudot kojeet - kirjaa, kertoo kuusivuotias Routa. Routa osaa jo lukea ja lukee sujuvasti Veera Salmen kirjaa muille lapsille. Mauri ja vähä-älypuhelin voitti äänestyksessä lasten koodikirjan ylivoimaisesti.
– Se oli hassua kun ne laittoi lahjapaketin suuhun, eikä pystynyt puhumaan, kertoo puolestaan viisivuotias Elsi Tatusta ja Patusta.
Ipad vastaan kirja
Itsekin lastenkirjoja kirjoittanut Tuula Korolainen kertoo, että lastenkirjoilta vaaditaan paljon.
– Niiden pitää olla ammattitaitoisesti tehty, ihan kuin aikuisten kirjatkin. Niissä pitää olla taidetta, ei pelkää opetusta ja koulutusta.
Suomessa julkaistaan nykyään noin 1200 lastenkirjaa vuodessa.
– Se on todella paljon, mutta harvat pääsevät julkisuuteen. On siinä joukossa mukana myös aika heppoisia käännöskirjoja, jotka voisi helposti jättää julkaisemattakin. Mutta toisaalta usein niistä tulee sitten niitä, jotka on kaupassa vähän halvempia ja se voi olla, että ne sitten tuovat kustantajalle tiliä.
Kirjat ovat kovalla koetuksella nykymaailmassa, koska Ipadit ovat lapsien arkea.
– Kirjat ovat pärjänneet osin hyvin ja osin huonosti. On sellaisia lapsia, jotka eivät osaa enää asettua kirjan ääreen, ei itse lukemaan, eikä rauhassa kuuntelemaan. He ovat tottuneet, että koko ajan pitää räplätä jotain vehjettä, joko tablettia, kännykkää tai muuta peliä. Sitten on niitä lapsia, joille on pienestä pitäen luettu paljon, jotka osaa nauttia siitä, että välillä on se rauhallinen hetki.
– Molemmissa vehkeissä on tietysti hyviä puolia. Kirja on vanha hyvä käyttöliittymä, se ei tarvitse sähköä ja sen voi ottaa vaikka mihin. Ja tableteilta voi katsoa sellaista, jota ei kirjasta ehkä näe.
Lapsista lyhytjänteisiä aikuisia?
Korolainen pelkää, että nyky-yhteiskunta vie jo lapsiltakin keskittymiskyvyn.
– Viime aikoina on tullut sellaisia tutkimuksia, että jatkuva tällainen välineiden käyttö ja multitaskaaminen, mitä lapsetkin jo nykyään tekevät, heikentää keskittymiskykyä ihan olennaisesti ja samalla tietysti omaksumiskykyä. Mitä se sitten merkitsee, jos tulee tällaisia hyvin lyhytjänteisiä viuhtovia ihmisiä? Kuinka siinä sitten käy?, pohtii kirjailija Korolainen MTV:n haastattelussa.
– Kirjan yksi hyöty muiden ohella on, että lapsi oppii keskittymään ja oppii rauhoittumaan. Voi rauhoittua tärkeiden asioiden ääreen, silloin kun sen aika on.
Lapset odottavat kirjoilta huumoria ja jännitystä, mutta tunnetta pitää olla myös.
– Lapset huomaavat heti jos joku on aikansa elänyt. Esimerkiksi vanhat poikakirjat eivät enää nykypoikiin iske. Periaatteessa hyvä lastenkirja on samanlainen kuin mikä tahansa muu hyvä kirja. Sen pitää puhutella. Kielen pitää olla sellaista, että se ei mene liikaa yli vastaanottajan ymmärryksen. Minun mielestäni se saa mennä vähän yli, silloin oppii uusia sanoja ja uusia asioita.
Myös surullisia tarinoita
– Tunnetta kirjassa täytyy olla, eikä pelkkää huumoria. Itse olen lukenut lapsille esimerkiksi kouluvierailuilla runoa Hiirivaari on kuollut. Siinä hiirivaari kuolee tulvan alle ja rannalle jää vain vene. Silloin joku itkee ja on hiljaista. Sen jälkeen lapset alkavat kertoa omista menetyksistään. Me aikuisetkin haluamme lukea lohduksemme jostain menetyksestä, jonka olemme kokeneet. Kun huomaamme, että muutkin ovat sen kokeneet, niin se lohduttaa ja silloin tuntuu, että minäkin selviän. Sama asia on lapsilla.