Tunnusta pois! 6 keskustelua, jotka olet taatusti käynyt parhaiden ystäviesi kanssa

Riitoja, halauksia, kyyneleitä ja naurua. Hyvien ystävien väliset keskustelut sisältävät yleensä kaikkia näitä. 

Hyvät ystävät tukevat ja kuuntelevat toisiaan monissa arkisissa tilanteissa ja ongelmissa. Antoisinta keskustelu on kuitenkin muutaman viinilasillisen tai oluttuopin jälkeen, jolloin keskustelu siirtyy aivan uudelle asteelle. 

Myönnä pois, sinäkin olet joskus käynyt nämä keskustelut omien ystäviesi kanssa.

1. Keskustelu, jossa julistetaan ikuista rakkautta

Tämä on todellinen klassikko! Tässä keskustelussa julistat ylitsevuotavaa rakkautta ystäviäsi kohtaan. Yleensä tähän keskusteluun kuuluu niin kyyneleitä kuin halauksiakin.

Seuraavana päivänä tämän keskustelun muisteleminen saattaa kuitenkin tuntua kiusalliselta.

2. Keskustelu, jossa on mukana kunnianhimoisia suunnitelmia

Mukavassa nousuhumalassa tulee mieleen monta hyvää suunnitelmaa niin seuraavan päivän kuin tulevaisuudenkin varalle. Maratonin juokseminen ensi kesänä tai tyttöjen bilematka Aruballe. Nämä kaikki kuulostavat käytännössä hyvältä, mutta toteutus saattaa ontua pahasti.

3. Keskustelu, jossa muistellaan 12 vuotta sitten ollutta riitaa

"Muistatko, kun pussasit Mattia yhdeksännellä luokalla, vaikka olin sanonut olevani ihastunut häneen?" Tämän kaltaiset muistot nousevat monesti pinnalle vasta useamman vuoden jälkeen tapahtuneesta.

Sen sijaan, että olisit pitänyt murheesi omana tietonasi, päädyt avautumaan niistä ystävillesi. Tämä keskustelu päättyy usein riitaan, vaikka kukaan ei tarkkaan ottaen muista, mistä oikein riidellään.

4. Keskustelu, jossa päätät paljastaa jotain, minkä kaikki jo tietävät

Olet jo pitkään yrittänyt käyttäytyä neutraalisti tutun baarimikon seurassa, vaikka olet korviasi myöten rakastunut häneen. Vihdoin, kun päätät paljastaa ystävillesi uusimman ihastuksesi, ystäväsi ihmettelevät, mikä oli se uusi asia, jonka halusit kertoa. Ystäväsi tietävät sinusta enemmän kuin uskotkaan.

5. Keskustelu, jossa tulkitaan tekstiviestejä

Erilaisten viestien tulkinta ja rivien välistä lukeminen on parasta viihdettä hyvien ystävien kesken. Mitä naurava hymiö oikein tarkoittikaan tämän lauseen yhteydessä? Mitä hän tarkoittaa tällä huutomerkillä?

Keskustelu päättyy usein joko rakkaudentunnustuksiin tai suureen riitaan. Pääasia tässä keskustelussa on, että viestit tulkitaan aivan väärin.

6. Keskustelu, jossa päätetään olla puhumatta kumppaneista

Kun naiset tai miehet kerääntyvät yhteen viettämään iltaa, päätetään usein olla puhumatta puolisoista sanaakaan. Kuten kaikki tietävät, tämä keskustelu päättyy usein siihen, että kumppanien tekosia jauhetaan lähes koko illan ajan.

"Taas se Juho ei siivonnut kylpyhuonetta vaikka lupasi!" "En oikein ymmärrä, mikä sitä Samia vaivaa, se haluaa ottaa kissan!" Kuulostaako tutulta?

Osittainen lähde: MX.dk

Mitä on ystävyys? Suomalaislapset kertovat videolla:

Lue myös:

    Uusimmat