Tulossa Volvoihin pian: Ritari Ässän äänikomennot!

Volvon tuottamalla videolla voi nähdä, miten ääniohjaus tulee toimimaan ruotsalaismerkin autoissa. 1:07

Volvo ja Microsoft löivät työkalunsa yhteen ja lopputulos on mielenkiintoinen: tulevaisuudessa Volvoja voi komentaa äänellä – kuin Ritari Ässä Kitt-autoaan 1980-luvulla.

Volvon ääniohjaus hoituu Microsoft Band 2 -älyrannekkeen avulla. Autolle voi antaa käskyn lämmittimen käynnistämiseen, navigoinnin valmisteluun, ovien lukitsemiseen, valojen välkytykseen ja äänimerkin antoon.

– Innovoinnissa me Volvolla emme ole kiinnostuneita teknologiasta teknologian takia. Jos teknologia ei tee asiakkaamme elämästä helpompaa, emme käytä sitä. Ihan oikeasti, kukapa ei olisi unelmoinut ohjaavansa autoaan rannelaitteestaan, sanoo Volvon IT-osaston johtajistoon kuuluva Klas Bendrik.

Volvo lupaa ääniohjauksen tulevan tuotantoon jo kevään 2016 aikana.

Lue myös:

    Uusimmat