Tulossa hyvä mansikkakausi – sade teki marjoista meheviä

Alkukesän sateet ovat tehneet mansikoista tänä vuonna erityisen meheviä.

Hedelmä- ja marjanviljelijäin liiton Pohjois-Karjalan piirin puheenjohtaja Ismo Ruutiainen kertoo, että maassa on juuri nyt sopivasti kosteutta. Lämpimiksi muuttuneet yöt myös kypsyttävät marjaa vauhdikkaasti.

– Usein ajatellaan, että sateet vetistävät marjoja. Näin ei kuitenkaan ole, vaan raakilevaiheessa sateet vain ravitsevat mansikkaa.

Sadon kypsyminen on viivästynyt koko maassa. Viime vuoden aikataulusta ollaan tässä vaiheessa jäljessä viidestä seitsemään päivään.

Kiivain poimintakausi alkaa ensi viikolla.

Herukat harvassa

Ruutiainen sanoo, että mansikkasadon onnistumista on tässä vaiheessa vaikea ennustaa. Toistaiseksi sato näyttää kuitenkin oikein hyvältä.

– Eiköhän tänä vuonna päästä sinne 12 miljoonan kilon kokonaismäärään kuten viime vuonnakin. Kaksi vuotta sitten oli pari miljoonaa kiloa pienempi saalis, koska helle oli niin kova, Ruutiainen sanoo.

Vadelman kukinnat vaikuttavat myös lupaavilta, mutta herukkaa saattaa tänä vuonna kypsyä niukanlaisesti.

– Marjat ovat silti isoja, vaikka niitä saattaisi kappalemääräisesti olla pensaissa aiempaa vähemmän.

Säilöntäkausi alkaa huomenna

Pohjois-Karjalassa marjanviljelijöillä on tapana ilmoittaa kotitalouksille jopa säilöntäkauden tarkka avauspäivä. Nyt sen ennustetaan olevan huomenna.

– Tällä viikolla varmaan Etelä-Suomessa sato on parhaimmillaan, meillä täällä Pohjois-Karjalassa ja Keski-Suomen korkeudella sato on parhaimmillaan mansikalla varmaan nyt tässä loppuviikosta ja ensi viikon aikana.

Hedelmä- ja marjanviljelijäin liitto arvioi että mansikan satokausi kestää päätuotantoalueilla tänä vuonna pitkälle elokuuhun saakka.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat