Tulivuorenpurkaus La Palmalla voimistuu – katso, kuinka vuorenseinämän romahtaminen sai aikaan räjähdyksiä

Tulivuorenpurkaus on voimistunut jälleen La Palmalla – laavaa virtaa uusista repeymistä entistä nopeammin 1:53
Tulivuorenpurkaus on voimistunut jälleen La Palmalla – katso, kuinka laava virtaa vastustamattomasti.

La Palmalla purkautuvalta Cumbre Vieja -tulivuorelta vyöryvä laavavirta on vahvistunut jälleen, kun vuorenseinämän pohjoisosa sortui edellisyönä.

Vuorenseinämän purkautuminen sai aikaan vaikuttavan näköisiä räjähdyksiä, mutta eivät aiheuttaneet vaaraa saarella oleville ihmisille. Voit katsoa kuvaa räjähdyksistä ja laavavirran etenemisestä yllä olevalta videolta.

Kanariansaarten aluejohtaja Ángel Víctor Torres sanoi, että hetkellisiä ulkonaliikkumiskieltoja jouduttiin määräämään huonon ilmanlaadun vuoksi, mutta evakuointeja ei jouduttu laajentamaan.

Uutistoimisto Reutersin mukaan tulivuorelta on purkautunut jo arviolta 80 miljoonaa kuutiometriä laavaa. Lauantaina tulivuoreen repesi uusi aukko, josta laavaa alkoi virrata uutta reittiä.

Laavavirta on tuhonnut jo noin 1 000 rakennusta ja 6 000 ihmistä on jouduttu evakuoimaan. Tulivuorenpurkaus alkoi syyskuun 19. päivänä.

Lue myös:

    Uusimmat