Tulevaisuuden auto: Juttelee kanssasi, virta auringosta
Ces-messuilla Yhdysvalloissa on esitelty automaailman uutuuksia. Niitä ovat esimerkiksi auringolla ladattava sähköauto ja kuljettajalle jutteleva auto.
Ford esitteli hybridiauton, jonka katolla olevat aurinkopaneelit lataavat auton akkuja. Jotta lataus olisi tehokasta, yhtiö on kehittänyt erityisen linssin, joka kerää auringon säteet tehokkaasti paneeleihin.
- Linssi on kuin suurennuslasi, joka moninkertaistaa paneelien käyttötehon ja lataa akut esimerkiksi työpäivän aikana, sanoo johtaja Dave McCreadie Ford Motor Companysta.
Aurinkolatauksella hybridiautolla voi ajaa 34 kilometriä. Tämän jälkeen bensiinillä ajelee vielä 965 kilometriä.
QNX Software Systems -yhtiö esitteli uutta mobiilitekniikkaa autojen kojelautoihin.
- Olemme kehittäneet ohjelmiston, jota käyttävät monet autonvalmistajat ympäri maailman. Yritämme tuoda mobiililaitteiden hyödyt autotekniikkaan. Esimerkiksi puheentunnistamisen. Ja miltä auto kuulostaa? Millainen on akustiikka? Kuinka auton kanssa jutellaan? Mitä hyötyä saadaan pilvipalveluista ja netistä? johtaja Derek Kuhn QNX Software Systems -yhtiöstä sanoi.
Yhtiö on tuonut sähköautoihin myös kaasupolkimen painamista muistuttavan äänen, koska nyt jalankulkijat eivät aina havaitse hiljaista sähköautoa.
BMW puolestaan esitteli autolla ajamisesta ilman käsiä.
- Autonominen ajo tarkoittaa sitä, että robottijärjestelmä ajaa autoa sivusuuntiin. Eteen- ja taaksepäin ajoa valvoo kuljettaja. Sivusuunnistakin kuljettaja voi palauttaa auton, mutta muuten hän voi vaikka rentoutua, testikuljettaja ja johtaja Werner Huber BMW:stä kertoo.
Ces-messut (eli The International Consumer Electronics Show ) Las Vegasissa Yhdysvalloissa päättyivät tänään. Näyttely
Uusimmat
-
02:00
STT:n vertailu: Tässä ovat suurten ja pienten lukioiden kärkikymmeniköt
-
23:12
Kanadan maastopalot siirtyneet idästä länteen: "Pelottavia aikoja"
-
23:08
Upea maailmanennätys Timanttiliigassa! Firenzen ilta huipentui häkellyttävään suoritukseen
-
22:52
Yhdysvallat välttyi ajautumasta maksukyvyttömyyteen: "Katastrofaalinen talousromahdus vältetty"
-
22:47
Wilma Murto tuloskunnostaan: "Tämä toistaa tuttua kaavaa"
-
22:45
Näin raikui suvivirsi Joensuussa 18000 laulajan voimin!
-
22:36
Wilma Murrolle pettymys Timanttiliigassa
-
22:20
Zelenskyi myöntää: Ukrainasta ei tule Naton jäsentä niin kauan kuin sota jatkuu – MTV seuraa sotaa
-
22:07
Kesäkuun lumipyry yllätti taksinkuljettajan Saariselällä: "Yrität, että kyllä se kesä vielä tulee tännekin, mutta ei helkatti"
-
22:07
Tallulah Willis avoimena isänsä Bruce Willisin dementiasta: "Tämä on surun alku"
-
21:52
Kapellimestari Hannu Lintu ei unohda Kaija Saariahon musiikin herättämää ainutlaatuista reaktiota New Yorkissa: "Se tunnelma"
-
21:46
Intiassa vakava junaturma: Ainakin 50 kuollut, 500 loukkaantunut
-
21:03
Näin huippumalli Niina Kurkinen päätyi valmentamaan ihmisiä eroamaan oikein: "Nelikymppisenä olin niin pohjalla"
-
20:57
Niinistö näki mahdollisuuksia kestävän kasvun edistämiseen Sao Paulossa Brasiliassa
-
20:54
Blinkenin Suomen-puheessa oli uusi Ukrainan sotaa koskeva seikka – Risto E. J. Penttilä: "Pikkuhiljaa lähdetään rakentamaan reittiä kohti rauhaa"
-
20:46
Pekka Pouta kuukausiennusteesta: "Kaksi viikkoa viileätä ja sitten..."
-
20:44
Kalle Rovanperä teki itselleen valtavan palveluksen – Sardinian monsteripätkä oli maineensa veroinen: "Suuri osa tuli siinä"
-
20:44
Kaatosateet ja tulvat ajoivat satojatuhansia kodeistaan Japanissa
-
20:19
Max Verstappen napsi pohja-ajat Barcelonassa – Bottas kiristi
-
20:13
Nainen jekutti poikaystäväänsä lomalla – katoavat uimashortsit aiheuttivat naurunremakan
-
Lataa lisää