Mainos

Tuleva huippupuhelin Nokia 8 jälleen vuotokuvissa kiiltävänä kultakuparisena värinä

Nokia-puhelimia kehittävän ja myyvän HMD Globalin ensimmäisen varsinaisen uuden Nokia-huippupuhelimen Nokia 8:n julkistusta odotetaan HMD:n tilaisuudessa Lontoossa 16. elokuuta.

Nyt Nokia 8:sta on vuotanut uusia kuvia kiiltävässä kultakuparivärissä. Kuvista on kertonut IThome-sivusto.

Nokia 8:sta on nähty jo useita vuotoja ja puhelimesta tiedetäänkin jo lähes kaikki. Puhelin on nähty Evan Blassin julkaisemissa lehdistövuotokuvissa myös sinisenä sekä hopeisena.

Kultakuparisen värivaihtoehdon lopullinen viimeistely selviää vasta puhelimen julkistuksen yhteydessä. Aiemmissa kuvissa se näytti kiiltävämmältä ja vaaleammalta – toki osansa voi olla myös aivan erilaisella valaistuksella.

Puhelimen hinnaksi pitäisi olla tulossa noin 600 euroa.

Takana Nokia 8:ssa on kaksi kameraa, lasertarkennuksen aukko sekä kaksisävyinen LED-kuvausvalo – lopulta ZEISS-logon kera, mitä ei näissä uusimmissa kuvissa prototyypistä mukana ole. Etupuolella Nokia 8:ssa nähdään sormenjälkitunnistimena toimiva kotinäppäin.

Nokia 8:n kaksoiskamerassa pitäisi yhdistyä väri- ja monokromikamera. Yhdistelmällä tavoitellaan tyypillisesti parempaa kuvanlaatua erityisesti hämärässä, minkä lisäksi myös Nokia 8:lla on mahdollista käyttää vain joko väri- tai mustavalkokameraa ja saada näin tavallista näyttävämpiä mustavalkokuvia. Kahta kameraa on älypuhelimissa useimmiten hyödynnetty myös kuvauskohteen taustan sumentavan boke-efektin saavuttamiseen.

Nokia 8 aloittaa HMD Globalin yhteistyön saksalaisen optiikkavalmistajan ZEISSin kanssa.

Nokia 8:aan odotetut tekniset ominaisuudet

  • Android 7.1.1 Nougat -käyttöjärjestelmäversio
  • 5,27 tuuman näyttö 2560×1440 pikselillä
  • Sormenjälkitunnistin edessä
  • Qualcomm Snapdragon 835 -järjestelmäpiiri
  • Ainakin 4 gigatavua RAM-muistia
  • 64 gigatavua sisäistä tallennusmuistia
  • ZEISS-kaksoiskamera takana: 2x 13 megapikseliä väri + monokromi, kaksois-LED-kuvausvalo, todennäköisesti myös lasertarkennus
  • USB-C- ja 3,5 mm -liitännät
  • Quick Charge 3.0 -pikalataustuki (5V / 2.5A, 9V / 2A, 12V / 1.5A)

Nokia 8:n kamerasovelluksen pitäisi tukea myös live-videolähetystä suoraan YouTubeen tai Facebookiin sekä kuvien ottamista samanaikaisesti taka- ja etukameralla. Mainitsemisen arvoinen ohjelmisto-ominaisuus Nokia 8:ssa on myös Always On -näyttötila eli tiettyjen perustietojen, kuten kellonajan, kalenterin ja akun varauksen jatkuva näkyminen näytöllä myös valmiustilassa.

Nokia 8:n lisäksi viime aikoina on huhuttu ja nähty paljastuksia myös toista ääripäätä edustavasta, toistaiseksi edullisimmasta uudesta Nokia-älypuhelimesta Nokia 2:sta.

Nokia 8:sta on nähty kiiltävän kuparisena aiemminkin vuotokuvia.

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.