BMW on muuttamassa radikaalisti kuvassa olevan pienen X1-katumaasturinsa voimansiirtoa.
BMW:n pienen katumaasturin kaksivetoset mallit tulevat jatkossa raapimaan edestä. BMW on siirtymässä käyttämään samaa etuvetoalustaa, jota käytetään tulevissa Mini-malleissa ja uraauurtavassa, Pariisin autonäyttelyssä syyskuussa esiteltävässä BMW:n 1-sarjan GT:ssä.
Uusi pohjalevy kasvattaa BMW X1:n tavaratilaa ja alentaa tuotantokustannuksia. Myös matkustamon uskotaan kasvavan siirryttäessä poikittaismoottoriin.
Uudessa toisen sukupolven X1:ssä – samoin kuin toiseen mallisukupolveen ehtivässä Mini Countrymanissa – käytetään samoja komponentteja varsinkin voimansiirrossa.
Uusi etuvetopohjalevy tulee olemaan perustana lukuisille BMW Groupin tuleville malleille, sekä Mineille että Bemareille. Tämän alustan yhteydessä käytetään korkeintaan nelisylinterisiä moottoreita, joten kuusisylinterinen rivikone poistuu X1:n moottoribaletista.
Todennäköistä on, että tulevan X1:n hinta alkaen -malleissa käytetään uutta 1,5-litraista kolmesylineristä moottoria, joka nähdään BMW:n 1-sarjan GT:ssä.
Uusimmat
-
00:46
Jukka Jalonen jyrisi MM-areenan uumenissa – tiuskaisi NHL-kovanaaman rottatempusta: "Parempi pitää turpa kiinni"
-
00:38
Kylian Mbappelta vahvistus – lähtee PSG:stä
-
00:14
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:11
Leijonat-hyökkääjä loukkaantui, Lasse Kukkonen haukkui Tshekin NHL-pakin lyttyyn – "Ällöttävä teko!"
-
00:03
Tshekki vei trillerin rankkareilla! Leijonille pettymys MM-avauksessa – näin ottelu eteni
-
23:56
Tshekki aiheutti Leijonille heti avaustappion – Harri Säteriltä ilmiömäinen esitys
-
23:28
Jesse Puljujärvi näytti härkämäisiä voimiaan – Tshekki-puolustaja lennähti komeasti katolleen
-
23:06
Tätä et nähnyt lähetyksessä: Leijonien valmentaja teki jäätävän havainnon – pelasti Suomen takaiskulta MM-avauksessa
-
22:51
Tshekki iski kiekon jo Leijonien verkkoon – Jukka Jalosen valmennustiimin temppu pelasti Suomen takaiskulta
-
22:24
Kolme ruksia vaihtui 84-metriseen – asiantuntija hehkuttaa Oliver Helanderia: "EM-kisoihin mitalikandidaatti"
-
22:20
Tulvat tappoivat kymmeniä Afganistanin pohjoisosassa
-
22:13
Tshekin NHL-jyrä haki hirmutööttiä summerin soidessa – Mikael Granlund menetti malttinsa
-
22:02
Netanjahu Dr. Philin haastattelussa: Me teemme sen, mikä tehdä täytyy
-
22:01
Olga Temonen kävi jälleen syöpähoidoissa ulkomailla
-
21:59
Espoossa suuri tulipalo koululla – poliisi epäilee tahallaan sytytetyksi
-
21:50
Alankomaiden edustaja Joost Klein ei esiinny myöskään toisissa pukuharjoituksissa – EBU: "Tutkinta on kesken"
-
21:25
Taksikuljettaja Olympiaterminaalin taksirajoituksesta: "Miksi minuun ei luoteta?"
-
21:13
Asiantuntija varoittaa Leijonat-tähtiä Tshekin NHL-jyrästä – "Vähän harmaalla alueella"
-
21:06
Oliver Helanderilta kysyttiin mahdollisesta EM-menestyksestä – näin hän vastasi
-
21:01
Näin parantumattomasti sairaat puhuvat siitä, kuinka haluaisivat kuolla: "Haluaisin, että olisi semmoinen vaihtoehto"
-
Lataa lisää