Tukholmassa suuri rakennuspalo – toistakymmentä sairaalaan

Talosta evakuoitiin nelisenkymmentä ihmistä.

Ruotsissa toistakymmentä ihmistä on saanut sairaalahoitoa vaativia vammoja kerrostalopalossa Bredängissä Tukholman eteläosassa viime yönä, kertovat pelastusviranomaiset. Nelisenkymmentä ihmistä on evakuoitu.

Pelastusviranomaisten edustajan Roger Sverndalin mukaan sairaalaan vietyjä on yhteensä 12. Heidän vammojensa vakavuus ei ollut heti tiedossa.

Palokunta sai hälytyksen palopaikalle noin puoli kahden aikoihin paikallista aikaa. Palo saatiin hallintaan puolitoista tuntia myöhemmin, mutta paikalle jäi runsaasti palomiehiä jälkisammutusta ja vartiointia varten.

Palon epäillään saaneen alkunsa talon neljännestä kerroksesta. Poliisi tutkii tapausta epäiltynä yleisen vaaran aiheuttamisena.

Talosta evakuoidut on koottu yhteen paikkaan, ja korvaavien asuntojen hankkimista niitä mahdollisesti tarvitseville pohditaan.

 

Lue myös:

    Uusimmat