Juontaja Tuija Pehkonen fiilistelee perheensä ensimmäistä isänpäivää, mutta muistuttaa tunteikkaassa kirjoituksessaan myös siitä, että isänpäiväviikonloppu voi olla monille vaikea.
Juontaja Tuija Pehkosen perheessä meneillään oleva viikonloppu on täynnä tunteita, sillä perheessä vietetään ensimmäistä isänpäivää.
– Niin jännittävä viikonloppu! Eka isänpäivä meille perheenä ja ihan hullusti tunteita pinnassa. Laitetaan osa hormonien piikkiin, mutta mä oon ollut monta päivää liikuttunut tästä jo etukäteen ja katellut vauvakuvia sairaala-ajasta lähtien, Pehkonen kirjoitti Instagramissa.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen tästä.
Vaikka hänen omassa perheessään eletään parhaillaan vauvakuplassa, hän tahtoi muistuttaa kirjoituksessaan myös toisenlaisista tunteista, joita isänpäiväviikonloppu voi nostattaa pintaa.
– Tää viikonloppu voi monelle kuitenkin olla myös muistutus siitä, mitä kovasti elämään toivoisi ja mitä siitä puuttuu, Pehkonen muistuttaa.
LUE MYÖS: Tuija Pehkonen ja Eero Ettala saivat esikoisensa – isä ja poika suloisessa kuvassa: "Minun koko maailma"
Hän kertoo kirjoituksessa puhuneensa jo raskausaikana siitä, kuinka vauvaonnen hehkuttaminen nosti pintaan ristiriitaisia tunteita, kun ympärillä on paljon myös heitä, joille lapsia ei ole toiveista huolimatta suotu.
