Tuhkahautaukset yleistyvät Suomessa vuosi vuodelta, mutta alueelliset erot hautaustavan valinnassa ovat suuria. Valintaan vaikuttaa muun muassa se, onko lähellä krematoriota ja onko arkkuhautapaikkoja saatavilla ylipäätään.
Esimerkiksi Helsingissä on useita krematorioita ja arkkupaikat ovat vähissä. Tästä syystä pääkaupungissa tuhkataan jopa 90 prosenttia vainajista, kertoo Suomen Hautaustoimistojen Liiton 2. varapuheenjohtaja Johanna Muurimäki.
Helsingin yliopiston käytännöllisen teologian professorin Jyrki Knuutilan mukaan arkkuhautauksia suositaan yhä maaseudulla – joissakin seurakunnissa kaikki hautaukset ovat arkkuhautauksia. Tuhkahautausten osuus korostuu suurissa kaupungeissa. Koko maassa niitä on noin puolet kaikista hautauksista.
– Vanhemmasta väestä löytyy edelleen tuhkahautausten vastustusta. Myös uskonnollinen vakaumus, kuten juutalaisuus, saattaa estää tuhkahautausvalinnan, Knuutila toteaa.
Knuutilan mukaan tyypillisin valinta suomalaisen viimeiseksi leposijaksi on sukuhauta. Yhteen hautapaikkaan mahtuu yleensä vain muutama arkku, mutta useampia uurnia. Jos sukuhaudan arkkupaikat ovat jo täynnä, on tuhkahautaus usein käytännön syiden sanelema valinta.
Arkkupaikat vapautuvat yleensä uudelleen käyttöön, kun vainaja on ollut kyseisellä paikalla 25 vuoden ajan, ellei hautasopimusta uusita. Yleinen käytäntö on, että vainajan katsotaan maatuneen neljännesvuosisadassa.
Muita vaihtoehtoja ovat uuden hautapaikan ostaminen, uurnahautausmaat, joilta voi ostaa paikan yhdelle tai useammalle uurnalle, sekä muistolehdot. Muistolehto on hautausmaalla alue, jolle sirotellaan tuhkia.
– Kaikkiin näihin verrattuna selvästi harvinaisempaa on se, että tuhkat sirotellaan omalle tontille tai sirotellaan tai haudataan esimerkiksi metsään, mereen tai järveen. Tähän tarvitaan aina maanomistajan lupa, Knuutila sanoo.