Trump luovuttaisi Ukrainan alueita Venäjälle, asiantuntijat tyrmäävät: "En panisi kovin paljon painoarvoa"
Tutkijan mukaan sekä Ukrainan että Venäjän olisi mahdotonta hyväksyä Donald Trumpin esittämää sopimusta Ukrainan sodan lopettamiseksi. Trumpin kampanjatiimi tyrmää koko uutisen rauhansuunnitelmasta valeuutisena.
Yhdysvalloissa presidenttiehdokkuutta tavoitteleva Donald Trump on Washington Postin tietojen mukaan ehdottanut, että Ukrainan ja Venäjän sota voitaisiin ratkaista Ukrainan alueluovutuksilla Venäjälle.
Trump on useinkin kehunut voivansa ratkaista Ukrainan ja Venäjän sodan vuorokaudessa.
Nyt amerikkalainen Washington post on saanut lähteiltään tietoja, miten se voisi onnistua.
Trump oli viime marraskuun pienen piirin suljetussa tilaisuudessa ideoinut, että Ukraina luovuttaisi sovinnolla itärajansa Donbassin hiilialtaan, eli käytännössä Donetskin ja Luhanskin Venäjälle aiemmin menetetyn Krimin lisäksi.
Venäjä toisaalta julisti syksyllä kaksi vuotta sitten liittäneensä paljon enemmän Ukrainaa itseensä, mutta Ukrainan on onnistunut häätää Venäjä niiltä suurelta osin pois.
Venäjä kuitenkin hivuttaa rintamalinjaa hitaasti Donbassin länsireunassa eteenpäin. Neuvottelut on torjuttu.
Lue myös: Kommentti: Onko Ukraina Suomen 1944 tiellä? Trumpin "kauhea" rauhansuunnitelma on realismia
"Ei mitään järkeä!
Tutkijan mukaan Trumpin ideassa ei ole mitään järkeä.
– Ei ole näkyvissä, että Vladimir Putin luopuisi keisarillisesta kunniahimostaan palauttaa Neuvostoliitto tai Venäjän valtakunta rajoilleen, Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Ryhor Nizhnikau sanoo MTV Uutisille.
– Ei Ukrainakaan voi hyväksyä mitään venäläisiä ehtoja, koska heille on kyseessä henkiinjääminen kansana ja valtiona.
Trumpin idea on lisäksi kansainvälisen oikeuden vastainen.
Spontaani heitto?
Ulkopoliittinen instituutin tutkija Maria Lindén arvioi ehdotuksen olleen Trumpilta mahdollisesti vain spontaani heitto.
– Hänellähän on tapana sanoa yhdessä hetkessä yhtä ja toisessa toista.
– Mikään ei viittaa siihen, että nimenomaisen sodan lopettaminen olisi hänen arvojärjestyksessään ja kiireisten tehtävien listallaan kovin korkealla. Joten en panisi kovin paljon painoarvoa sille.
Trumpin kampanjaväki: Valeuutinen
Yhdysvaltalaislehti mukaan Trumpin presidentinvaalikampanjan neuvonantajat sanovat uutisen Trumpin rauhansuunnitelmasta olevan valeuutinen.
He vakuuttavat lehden mukaan, että heidän pomonsa ei tee mitään rauhansuunnitelmia ennen kuin hän on virassa ja voi punnita kaikkia vaihtoehtoja kunnollisesti.
– Koko juttu on Washington Postin valeuutinen. He vain keksivät sen, neuvonantaja Jason Miller sanoo New York Postille.
– Presidentti Trump on ainoa, joka puhuu tappamisen lopettamisesta. Joe Biden puhuu tappamisen lisäämisestä.
Juttuun lisätty 8.4.2024 kello 23.24, että Trumpin presidentinvaalikampanjan väki sanoo uutisen Trumpin rauhansuunnitelmasta olevan valetta.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää