Trooppinen hurrikaani lähestyy turistien suosikkisaarta – Helene-myrsky suuntaa kohti Azoreita

Atlantilla hurrikaaniksi voimistunut Helene suuntaa parhaillaan kohti Azoreita.

Helene on tällä hetkellä voimakkuudeltaan yksi viisiportaisessa asteikossa. Sen odotetaan heikkenevän viikonloppua kohden. Se saavuttaa Azoreiden länsiosat lauantaina.

– Tällä hetkellä Helene on Kap Verden tienoilla. Lauantaiksi se liikkuu ylös koiliseen ja saavuttaa Azoreiden länsiosat heikentyen samalla trooppiseksi myrskyksi, MTV Uutisten meteorologi Markus Mäntykannas kertoo.

Myrsky voi Mäntykannaksen mukaan kiertää lomasaaren kuitenkin kokonaan. 

– Trooppisen myrskyn sateet ulottuvat kuitenkin saarelle. Jos se osuu lähemmäs, luvassa on myös voimakkaita tuulia ja isoja aaltoja. Silloin esimerkiksi lentoliikenteeseen voi tulla perumisia.

Mäntykannas sanoo, että Helene vastaa trooppisena myrskynä  suomalaista talvi- tai syysmyrskyä. 

– Tuulen nopeudet ovat 21–33 metriä sekunnissa. Sademäärä on tietenkin suurempi kuin suomalaisessa myrskyssä. Nimenomaan sade aiheuttaakin siellä ongelmia, vaikka myrsky ei ihan kohdalla olisikaan. Azoreilla voi tulla jopa pari sataa millimetriä vettä parissa päivässä.

Juttua, otsikkoa ja kuvaa korjattu 13.9. kello 7.23. Myrsky lähestyy Azoreita, ei Madeiraa.

Lue myös:

    Uusimmat