Pienet etukäteisvalmistelut viikon viimeisenä päivänä auttavat ylläpitämään terveellisiä elämäntapoja tulevalla viikolla.
Kun teet etukäteen hieman ruokavalmisteluja, varmistat sen, että viikostasi tulee terveellisempi. Et ehkä kuitenkaan voi viettää koko sunnuntaipäivää hellan äärellä valmistellen monia terveellisiä aterioita tulevalle viikolle. Mutta ei hätää, myös pienillä asioilla on merkitystä. Noudata vaikkapa näitä The Small Change Diet -kirjan kirjoittaneen Keri Gansin helppoja ja nopeita vinkkejä.
Annostele viikon välipalat
Kiireessä tulee ehkä ostettua suklaapatukoita töihin evääksi niille hetkille, kun pikkunälkä yllättää. Tällainen tapa tulee kuitenkin kalliiksi ja näkyy myös kertyneinä kiloina. Edullisemmaksi ja terveellisemmäksi tuleekin se, että ostat ravintorikkaita ja monipuolisia ruoka-aineita – esimerkiksi erilaisia vihanneksia, hedelmiä tai pähkinöitä – isoissa erissä ja annostelet niistä pieniin pusseihin sunnuntaina koko viikon välipalat. Näin sinun ei tarvitse turvautua työpaikan välipala-automaattiinkaan.
Keitä kananmunia
Kaksi kananmunaa ja hedelmä on hyvä aamupala laihduttajalle, mutta aamulla ei useinkaan ole aikaa keitellä kananmunia. Keitä sunnuntaisin kymmenisen kananmunaa, niin sinulla on koko työviikon aamupalat kätevästi valmiina.
Pilko vihannekset
Tiedät varmaan sen tunteen, kun tulet töistä kotiin nälkäisenä ja avaat jääkaapin kahmien sieltä mitä tahansa käteen osuvaa, kun et jaksa odottaa päivällisen valmistumista? Pilko sunnuntaisin punaista paprikaa ja kurkkua valmiiksi, jotta tartut ennemmin niihin kuin epäterveellisempiin vaihtoehtoihin. Kun valmistat terveelliset herkut jo sunnuntaina, sinulla ei ole mitään tekosyytä olla tarttumatta niihin vanukkaan sijaan.
(MTV LIFESTYLE)
Lähde: Women's Health
Uusimmat
-
10:14
Tulikuuma vesi pulppuaa kadulle Vantaan Myyrmäessä, ainakin yksi loukkaantunut, lähitalot voivat kylmetä
-
10:08
Rap-artisti Mercedes ja puoliso Janne Raninen saivat vauvan!
-
09:56
"Hengenlähtö lähellä – ei välitetä mistään": Jukan kamera tallensi, kun kuski oli ajaa hinausauton perään moottoritiellä
-
09:44
Pinaattilettujen makutesti kuumensi tunteita: "Suututtaa"
-
09:44
Tilejä ja rahoja jälleen kadoksissa Nordean pankkipalveluissa
-
09:42
Kenelle Nobelin rauhanpalkinto? Veikkailu käy kuumana ja mahdollisia nimiä useita
-
09:35
Antti Raannalle synkkä alku uudessa liigassa
-
09:35
Kärppien tähdistä paljastuu jäätävä yksityiskohta – Tommi Miettinen hämmästelee: "Ihan huimaa!"
-
09:22
Saana Akiola ja Tiia Elg päättivät puhua seksuaalisesta häirinnästä myrskynkin uhalla – kertovat MTV:lle otsikoihin nousseen podcast-jakson jälkipyykistä
-
09:14
Sami Pajarille puuhataan herkullista pestiä Toyotalla
-
09:02
Kalle Rovanperä ikonisen 80-luvun Toyotan rattiin
-
09:02
"Hidas tappaja": Yksinäisyydestä vakavia haittoja pitkällä aikavälillä
-
08:41
25-vuotinen haave toteutui – Kristiina on Suomen uusi fit model: "Ikä ei ole mikään este"
-
08:31
Näillä vinkeillä saat helpotusta uniapneaan
-
08:29
Uuden-Seelannin laivaston alus upposi Samoalla – kamera tallensi savumeren
-
08:24
Eduskuntatalon maali-iskun jälkien puhdistus jatkuu huomenna – julkisivun höyryurakalle varattu useita päiviä
-
08:17
Kirja-arvio: Suomi kapitalismin vietävänä
-
08:08
NHL:ssä muhii suomalainen jymy-yllätys
-
08:05
Näyttelijä Kiti Kokkonen sai mieleisensä syntymäpäivälahjan puolisoltaan: "Niin toivottu ja upea"
-
08:01
Huomasitko tätä? Antti Tyrväinen jyräsi vauhdilla joukkuetoverinsa yli – "Pelin kovin taklaus"
-
Lataa lisää