Mikä ajaa ihmisen lohduttomaan on-off-suhteeseen? Lue karu tositarina naisesta, joka eli lähes kahdeksan vuotta tuhoon tuomitussa suhteessa.
"Aloin seurustella ihka ensimmäisen kerran ollessani 16-vuotias nuori naisen alku. Olin hurjan yksinäinen ja koulukiusattu tyttö, joten oli suorastaan ihmeellistä, että joku kaksilahkeinen oli minusta kiinnostunut, suorastaan silmittömän ihastunut. Se nostatti itsetuntoni pohjamudista – ainakin suhteen alkuaikoina.
Se ei ollut rakkautta ensisilmäyksellä. Rakastuin häneen vasta kuukausien yhdessäolon jälkeen. Vuoden seurustelun jälkeen erosimme raastavan teinimäisesti, itkimme eroamme yhteen ääneen ja lähettelimme sydäntäsärkeviä tekstiviestejä toisillemme. Meni alle kuukausi ja palasimme yhteen. Ja niin loputon oravanpyörämme sai alkunsa.
Seurustelimme melkein kahdeksan vuotta – tai lähinnä elimme raastavassa on-off-suhteessa. Teimme eroa säännöllisesti, lautaset kirjaimellisesti lensivät. Kukaan ei ole koskaan nimitellyt minua niin rumasti, enkä itse ollut koskaan päästänyt niin kamalia sammakoita suustani. Vihasin häntä, vihasin millaisen ihmisen hän teki minusta. Hän sai minut uskomaan, ettei kukaan muu huolisi minua: olin liian ruma, liian läski, liian tyhmä. Hän teki minulle palveluksen, että hän oli kanssani. Ja minä – joka kuitenkin pidin itseäni järkevänä ihmisenä – nielin kaiken sen ja lopulta myös uskoin. Suhde raastoi itsetuntoni palasiksi.
Eromme saattoivat kestää jopa puolikin vuotta, jolloin molemmat hakeuduimme liian nopeasti uusiin suhteisiin. Vanha suola alkoi aina janottaa: emme osanneet elää toistemme kanssa, mutta emme myöskään ilman toisiamme. En tiedä mikä ihmeen mahti tuolla ihmisellä minuun oli: järkeni – ja lähipiirini – suorastaan huusi, että pakene, lähde, äläkä palaa. Mutta sydämeni heräsi hänen viereltään joka aamu. Tunsin oloni turvattomaksi ilman häntä.
Pettäminenkin työntyi kuvioihin. Hän petti minua, minä petin häntä. Ikään kuin olisimme kilpailleet siitä, kumpi satutti toista enemmän.
