Top Gear -tähdillä todella diivamainen raideri

Brittilehti on julkaissut Top Gear -tähtien huiman listan show’n takahuoneen vaatimuksista.

Top Gear -ohjelma on ollut tasaiseen tahtiin otsikoissa, kun BBC-kanava erotti juontaja Jeremy Clarksonin pestistään. Clarksonin erottamisen taustalla oli hänen väkivaltainen hyökkäys ohjelman tuottajaa kohtaan.

Hyökkäyksestä uutisoinnin yhteydessä raportoitiin Clarksonin diivailleen tilanteessa ruoka-annoksensa suhteen. Brittilehti Daily Mail on pureutunut tarkemmin Top Gear -tähtien diivamaiseen käytökseen.

Lehti on nimittäin saanut käsiinsä Clarksonin sekä hänen kollegoidensa Richard Hammondin ja James Mayn raiderin eli toiveet takahuoneeseen toimitettavista virvokkeista ynnä muusta sellaisesta. Lehti uutisoi toivelistan olevan ohjelmaan pohjaavalta Top Gear Live -kiertueelta.

Kolmikon lista on hyvin vaativa ja pitkä ja pitää sisällään muun muassa kunnon pihviveitset ja 20 pulloa viiniä.

Hienojen viinien lisäksi kolmikko huomauttaa, että pöydissä pitää olla pöytäliinat. Takit he toivovat sijoittavansa kunnollisiin pystymallisiin naulakkoihin, ei pelkästään seinässä kiinni oleviin.

Kolme sivua pitkältä vaatimuslistalta löytyvät myös toiveet savukkeista, sytyttimistä, tietynlaisista teemukeista, lautapeleistä ja pelikonsoleista, kasveista, hiusvahasta ja hammastahnasta. Tähdet myös korostavat, että he haluavat kuvausten olevan lähellä pikaruokaravintolaa.

Lue myös:

    Uusimmat