Kyllä, myös kauhuelokuvat voidaan tehdä huonosti – joko tahallaan tai tahattomasti. Listasimme kymmenen kauhuelokuvaa, joiden katsomatta jättämistä et välttämättä tule katumaan.
Kauhuelokuvien hyvyyttä ja onnistuneisuutta on joskus vaikea määrittää. B-luokan kauhu ja "kalkkunat" eli roskaelokuvat ovat oma lajinsa, jossa on tarkoituksellista komiikkaa, kauhukomedia puolestaan puolestaan irvottelee oikein olan takaa kiljuvilla povipommeilla ja hömelöillä hirviöillä. Mutta välillä tuntuu, että kauhukomedia-genren taakse on helppo piilottaa epäonnistuneet yritykset luoda kunnon kauhua.
Listasimme kymmenen 2000-luvun kauhuelokuvaa, joissa juonenkäänteet tai juoni ylipäätään ovat niin surkuhupaisia tai urpoakin urpompia, ettei niitä kannata katsoa, jos todella, todella haluat viettää viihdyttävän elokuvaillan tasokkaan kauhun parissa. Varothan juonipaljastuksia!
1. Bad Biology (2008)
Ei, ei, ei ja vielä kerran ei. Tämä tuotos on yksi kaikkien aikojen naurettavimmista kauhuelokuvista, joka aiheuttaa katsojassaan niin paljon myötähäpeää ja hämmennystä, ettei sitä suositella katsottavaksi oman kullan kainalossa – eikä omallakaan ajalla, vaikka pornokomedia olisikin lähellä sydäntä.
Tiivistettynä elokuva kertoo "rakkaustarinan" seksiaddikti Jenniferistä, jolla on sattumoisin seitsemän klitorista, sekä Bazista, jonka peniksestä on kasvanut steroidien myötä hervoton vempele, jolla on oma tahto. Tietenkin.
Pahimmillaan huonosti näyttelevillä näyttelijöillä ja myötähäpeää aiheuttavilla voihkinoilla kuorrutettu elokuva on silloin, kun miehen kyltymätön penis lähtee omille teilleen (kyllä, irtoaa), puskee seinien läpi ja tekee seksuaalista väkivaltaa naisille.
Vaikka kyseessä onkin "kauhukomedia", ei se anna anteeksi mauttomuutta ja muovista sukuelintä, joka vilistää lattioita pitkin ja pahoinpitelee naisia. Ei paljon naurata.



