Me tavalliset ihmiset saamme nähdä tontuista vain vilahduksen ikkunan takana, ja sekin tapahtui viimeksi silloin lapsena, kun jaksoimme vielä uskoa ihmeisiin. Espoolaisen Virpi Nurmion talossa tontut elävät jokapäiväistä arkeaan keittiössä, verstaassa, postihuoneessa ja ullakolla. Takassakin on tuli, jos oikein tarkasti katsoo. Ja Virpin oma arki tuntuu paljon kevyemmältä.
Virpi Nurmio sairastaa selkärangan rappeumaa, kroonista väsymysoireyhtymää ja fibromyalgiaa ja joutuu olemaan kivuliaiden jaksojen aikana paljon sairaslomalla. Oma elämä on täytynyt sairastumisen jälkeen rakentaa kokonaan uusiksi. Aikaisemmin aktiivisesti liikkunut ja tanssimista harrastanut nainen on joutunut luopumaan melkein kaikista aiemmin tärkeistä harrastuksistaan ja hyvin pitkälle myös sosiaalisesta elämästä. Voimat eivät enää riitä. Virpi ei kuitenkaan tunne itseään yksinäiseksi. Hänen seuranaan ovat tontut. Hyvin pienet tontut.
Omat lapset ovat jo muuttaneet pois kotoa. Niinpä tyttöjen huone on muuttunut vierashuoneeksi ja sen nurkkaan on noussut komea pytinki. Kaksi vanhaa kirjahyllyä on pikkuhiljaa muuttanut muotoaan.Tilalle on rakentunut pienintäkin yksityiskohtaa myöten aitoakin aidompi nukkekoti. Eikä mikä tahansa sellainen, vaan joulua aina rakastaneen Virpin unelmien täyttymys: ihan oikea tonttutalo.
Miniatyyrien askartelusta on tullut Virpin elämän suoranainen pelastaja. Raskas elämä jatkuvien kipujen ja uupumuksen keskellä vie mielen välillä matalaksi, eikä asiaa helpota raskassoutuisen byrokratian ja eläkejärjestelyjen kanssa taisteleminen. Pikkuruisten tonttujen ja erityisesti niiden varusteiden askartelu saa ajan kulumaan sukkelasti ja välillä kivutkin unohtuvat. Töissä ei voi pyörtyä väsymyksestä, vaikka niinkin on käynyt, mutta kotona pikkuriikkisen karjalanpiirakan muovailemiselle tai muutaman millin mittaisen porkkanan maalaamiselle ei ole deadlinea.
